Moons Last Christmas

Rotu, sukupuoli Shetlanninponi, ori Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Syntynyt 20.12.2014, 28v Kasvattaja Moondance
Säkäkorkeus 100cm Painotuslaji Kouluratsastus
Rekisterinumero VH14-017-0752 Koulutustaso Helppo B

VIR MVA Ch - myön. 23.09.2015
VSN National Champion - myön. 13.04.2017
KTK II - myön. 25.04.2015
KRJ I - myön. 15.05.2017
SHLA I - myön. 20.06.2018
Vie hiiri palkinnon päälle nähdäksesi palkinnon pisteet.


Kuvat © Anniina N.

Kun puhutaan shetlanninponeista, hyvin usein ensimmäinen mainittava asia on niiden tekemät kujeet, jotka pitävät ihmiset valppaina harmaan arjen keskellä. Kessistä tätä perinteistä ponipuolta ei kuitenkaan tunnu löytyvän – ori tulee mieluummin kerjäämään ihmisiltä rapsutuksia tai hörisemään suloisesti aidan portille porkkanoiden toivossa. Uusia tuttavuuksia poni tervehtii yhtä iloisesti kuin tuttujakin, eikä se pahemmin välitä kuka sitä käsittelee. Muihin hevosiin Kessi suhtautuu kylmän rauhallisesti. Poni tarhaa oriutensa takia yksin, mutta se ei myöskään ala haastamaan riitaa tarhanaapurinsa kanssa.

Ori kannattaa ottaa hoidon ajaksi käytävälle, sillä vaikka se osaa käyttäytyä missä tahansa, karsinassa se pysyttelee mieluiten omissa oloissaan. Hoidettaessa Kessi pysyy kiltisti paikallaan ihmisen saadessa suorittaa toimenpiteet rauhassa harjauksesta satulointiin asti. Pesukarsina on Kessin mielestä ihan kiva paikka, vaikka se yleensä ihmettelee ensimmäiset sekunnit vesiletkua ihan vain varmuuden vuoksi. Eläinlääkäri ja kengittäjä taas saavat tutun iloisen tervehdyksen orilta, jonka jälkeen molemmat voivat tehdä työnsä rauhassa. Taluttaessa Kessi tottelee kuuliaisesti käsittelijäänsä, oli ympärillä sitten ruokakärryjä, tammalauma tai suuri vihreä John Deere.

Ratsastaessa Kessi omaa ehkä suurimman työmoraalin kautta aikain eläneiden ponien keskuudessa. Energisyydestään huolimatta Kessi antaa paljon ratsastajalleen anteeksi, mutta vaatii hyvään suoritukseen kuitenkin tukea kanssaurheilijaltaan. Koulukiemurat ovat esteitä helpompi tehtävä tälle ponille, joten ne ovat valikoituneet sen leipätyöksi. Kessi ei omaa lennokkaimpia mahdollisia liikkeitä, mutta korvaa yritteliäisyydellään fyysiset puutteensa. Esteillä ori omaa turhan vähän kunnioitusta puomeja kohtaan, ja ne tuppaavatkin putoamaan radalla turhan usein. Siitä huolimatta poni on hauska kumppani esteradalla, varsinkin esittäessään bravuuri-kamikaze-loikkiaan pieniä ristikkoja ylittäessään. Maastossa Kessi on pomminvarma kumppani, joka ei pelkää mitään.

Kessi on helppo lastattava sekä kotona että vieraissa paikoissa. Matkustuskumppaniksi poni kelpuuttaa niin tammat, orit kuin ruunatkin, mutta matkustaa yhtä nätisti yksinkin. Kilpailuihin päästessään Kessin käyttäytyminen ei muutu kotioloista, eli se kuuntelee ihmistä moitteetta hälinästä huolimatta. Verryttelyssä poni keskittyy täysillä ratsastajansa antamiin apuihin ja toteuttaa ne parhaansa mukaan. Saman menon jatkuessa myös kisa-areenalla on siis täysin ratsastajan vastuulla, miten poni ja sitä kautta suoritus kulkee.

Sukutaulu

i.

Noviisin Ruuvari
she, prt, 99cm
KTK II, KRJ I, SHLA I, YLA2

ii.

Ethan SWE
she, prt, 99cm

iii.

Noviisin Erakko

iie.

Elyse v. Rastur

ie.

Noviisin Ruunilla
she, rt, 97cm

iei.

Noviisin Ruuti

iee.

Lotella

e.

Last Drop Falls
she, rtpäis, 100cm
KTK III, KRJ I, SHLA I, YLA1

ei.

Last Man Standing
she, m, 104cm

eii.

Last Change

eie.

Apache Sunrise

ee.

Acapella v. Storn
she, liinakko, 103cm

eei.

Alacazar v. Llyod

eee.

Ulyses v. Stron

Jälkeläiset

s. 10.06.2016, t. Yentel Lemon Chiffon, e. Yentel Jasmiin
s. 04.08.2016, o. Equivalent KH, e. Iberia Rock Rewa
s. 13.01.2017, o. Knut v. Moons, e. Wienneke v.d. Zanneshof
s. 29.03.2017, o. Nothing But Trouble, e. GL Amelie

Kisakalenteri

NJ Näyttelyt
14.01.2015 NJ - Adina - BIS1, irtoSERT (pt. K.J.)
21.01.2015 NJ - Einfall - irtoSERT (pt. Welby)
07.02.2015 NJ - Dei - BIS1, MVA-SERT (pt. Vibaja)
08.02.2015 NJ - Marvel Ponies - irtoSERT pt. (Vibaja)
29.07.2015 NJ - Elfengård - BIS4, MVA-SERT (pt. Kerppa)

VSN Näyttelyt - 120 p.
31.01.2015 VSN - Granstad - CH - 5+5+5+3+3½+4+4+5+4+2 = 40,5p
04.02.2015 VSN - Adina - RCH - 5-5-5-2-3½-4-4-4-2½-3 = 38 p.
19.04.2015 VSN - Cresendo - RCH - 4-5-5-2½-3½-4-4½-4-2½-1½=36,5p
01.05.2015 VSN - Wyat Shetlands - SW3 - 5-5-5-3½-4½-4-4½-4-3½-3 = 42p
25.07.2015 VSN - Granstad - SW4 - 5+5+5+3+3½+4+4+5+4+2 = 40,5p

KRJ - 47 sijoitusta, joista 9 on voittoja + 2 CUP
01.01.2015 KRJ - Ponipallero - Helppo C - 5/30
05.01.2015 KRJ - Ponipallero - Helppo C - 5/30
06.01.2015 KRJ - Kisakeskus Bailador - Helppo B - 8/84
09.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 2/50
11.01.2015 KRJ - Petäjävaara - Helppo C - 1/30
11.01.2015 KRJ - Kaiholehto - Helppo C - 2/30
12.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 3/50
12.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 1/50
14.01.2015 KRJ - Petäjävaara - Helppo C - 4/30
14.01.2015 KRJ - Mirrormere Stables - Helppo B - 4/30
14.01.2015 KRJ - Ventos - Helppo B - 2/40
14.01.2015 KRJ - Dainty - Helppo B - 1/30
15.01.2015 KRJ - Dainty - Helppo B - 1/30
15.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 6/40
16.01.2015 KRJ - Aittohaara - Helppo C - 7/100
17.01.2015 KRJ - Aittohaara - Helppo B - 7/100
17.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 2/40
17.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 3/40
18.01.2015 KRJ - Ventos - Helppo B - 6/40
18.01.2015 KRJ - Vaapukka - Helppo B - 3/40
18.01.2015 KRJ - Casino Showjumpers - Helppo B - 1/40
19.01.2015 KRJ - Vaapukka - Helppo B - 5/40
19.01.2015 KRJ - Aittohaara - Helppo C - 5/100
20.01.2015 KRJ - Mirrormere Stables - Helppo B - 5/30
21.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/40
21.01.2015 KRJ - Kilpailukeskus Holmberg - Helppo C - 3/50
23.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 1/40
23.01.2015 KRJ - Vaapukka - Helppo B - 4/40
25.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 4/40
25.01.2015 KRJ - Evenstar Warmbloods - Helppo B - 4/30
28.01.2015 KRJ - Evenstar Warmbloods - Helppo B - 5/30
28.01.2015 KRJ - Evenstar Warmbloods - Helppo B - 1/30
29.01.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B - 4/40
29.01.2015 KRJ - Petäjävaara - Helppo B - 2/30
30.01.2015 KRJ - Liljalehdon tila - Helppo B - 3/40
31.01.2015 KRJ - Liljalehdon tila - Helppo B - 1/40
03.02.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 2/40
03.02.2015 KRJ - Vaapukka - Helppo B - 4/40
03.02.2015 KRJ - Stud Asgard - Helppo B - 4/30
04.02.2015 KRJ - Mirrormere Stables - Helppo B - 3/30
06.02.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/40
06.02.2015 KRJ - Villahaka - Helppo B - 4/50
07.02.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/40
07.02.2015 KRJ - Mirrormere Stables - Helppo B - 5/30
08.02.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 2/40
10.02.2015 KRJ - Mirrormere Stables - Helppo B - 4/30
10.02.2015 KRJ - Fiktio - Helppo C - 4/40
31.03.2015 KRJ-CUP - Oldfinion Dressage - Helppo B - 10/176
30.04.2015 KRJ-CUP - Fiktio - Helppo B - 25/312
VVJ - 39 sijoitusta, joista 7 on voittoja
12.02.2017 VVJ - Metsovaara - Noviisi koulukoe - 6/40
16.02.2017 VVJ - Ventos - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
16.02.2017 VVJ - Metsovaara - Noviisi koulukoe - 1/40
21.03.2017 VVJ - Wyrda Horses - Noviisi tarkkuuskoe - 1/30
22.03.2017 VVJ - Wild Side Cobs - Noviisi yhdistetty - 5/40
22.03.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 4/30
23.03.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
24.03.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 1/30
25.03.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 2/30
26.03.2017 VVJ - Wyrda Horses - Noviisi tarkkuuskoe - 3/30
27.03.2017 VVJ - Wyrda Horses - Noviisi koulukoe - 5/30
27.03.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
30.03.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 5/30
06.04.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 2/30
09.04.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 3/30
10.04.2017 VVJ - Mörkövaara - Noviisi koulukoe - 3/30
11.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
12.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi koulukoe - 2/30
12.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
13.04.2017 VVJ - Hukkapuro - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
15.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi koulukoe - 3/30
16.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi tarkkuuskoe - 3/30
16.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 3/30
18.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
19.04.2017 VVJ - Hukkapuro - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
19.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
20.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi koulukoe - 1/30
21.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi koulukoe - 4/30
22.04.2017 VVJ - Teilikorpi - Noviisi tarkkuuskoe - 1/30
22.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
24.04.2017 VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 1/30
24.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
25.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 5/30
26.04.2017 VVJ - Hukkapuro - Noviisi koulukoe - 2/30
29.04.2017 VVJ - Hukkapuro - Noviisi tarkkuuskoe - 1/30
29.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi koulukoe - 3/30
29.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
30.04.2017 VVJ - Wolf Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 5/30
26.05.2017 VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty (pari) - 3/29

SHLA - 1 sijoitusta, joista 0 on voittoja
15.04.2017 SHLA-CUP - Breawa - Helppo B - 2/16

Päiväkirja

22.02.2016 - Kouluvalmennus, valmentajana Elowyn
Tällä kertaa vuorossa olivat Anniina N. ja hänen kaunis päistärikkö Kessi-poninsa. Heti alkuverryttelyssä ihmettelin shetlanninponin korkeaa työmoraalia ja energisyyttä. Sen askeleet eivät tietenkään vetäneet vertoja suurten puoliveristen lennokkaille askeleille, mutta se oli selkeästi hyvin innokas. Anniina istui ponin selässä vakaana, eikä juuri pomppinut harjoitusravissakaan. Ensimmäisen laukkapätkän kohdalla naurahdin hieman, sillä näyttihän poni vähän hassulta laukatessaan ratsastaja selässä, mutta pian kokosin itseni ja pääsimme aloittamaan valmennuksen.

Suunnitelemani tehtävät eivät kovin vaikeita olleet. Pääosin työskentelyä volteilla ja ympyröillä. Heti aluksi pyysiin Anniinaa tekemään voltin jokaiseen kulmaan. Tämän lisäksi tempoa tuli muutella – pitkät sivut mentiin rauhallisemmassa vauhdissa, lyhyillä sivuilla sai taas ravata reippaammin. Kessillä oli aluksi menohaluja vähän liikaakin, eikä volteista meinannut tulla ponin hosumisen vuoksi juuri mitään. Kärsivällinen Anniina selkeästi oli, sillä hän ei näyttävät hermostuvan ponin juoksemisesta, istui vain kaikessa rauhassa sen selässä ja teki pidätteitä saadakseen ratsunsa kuulolle. Kun tehtävä alkoi pikkuhiljaa luonnistua käynnissä, päätimme kokeilla sitä myös ravissa. Aluksi Kessi hosui taas, mutta oli pian taas kuulolla. Ratsukon yhteistyö parani sitä mittaa, miten hyvin Anniina sai ratsunsa kuuntelemaan. Pian päätimme jättää temponvaihtelut ja voltit pois, ja pyysin ratsukkoa siirtymään keskiympyrälle. Ympyrällä ratsukko sai tehdä käynti-laukka-siirtymisiä, jotka onnistuivat jopa yllättävän hyvin. Kessi oli hienosti Anniinan kuulolla, liikkui energisesti ja innokkaasti, mutta hidasti kuitenkin käyntiin heti, kun käskettiin. Otimme vielä parit ympyrät ravissa ja päätimme sitten lopetella siihen.

15.04.2017 - Päiväkirjamerkintä
Sekä Kessi ja sen poika Nuutti on koulutettu valjakkoajoon, ja kummankin kanssa ollaan kisattu hyvällä menestyksellä noviiseissa yksilöluokissa. Poneja ei olla kuitenkaan koskaan yritetty laittaa työskentelemään parivaljakkona, mutta tänään päätimme koittaa mitä pojat sanoisivat tällaisesta suunnitelmasta. Olin alkuun hieman skeptinen koko suunnitelmaa kohtaan, sillä tarhaan vientiä lukuunottamatta orit eivät käytännössä ole tekemisissä toisiensa kanssa, ja lopputulos olisi voinut olla kahden ponin keskinäinen välienselvittely. Hätävaran liioitteluna annoinkin niiden käyskennellä kentällä irtona ennen valjastamista – Kessi teki alkuun selväksi olevansa tämän poppoon pomo, ja Nuutti näytti ottavan asemansa tyytyväisenä vastaan. Muutaman uhittelun jälkeen ponit tulivat toimeen kuin vanhat ystävät konsanaan, joten uskaltauduin napata ne kiinni ja viedä talliin valjastettavaksi.

Kentälle päästyämme aloitimme työskentelyn rauhallisesti käynnissä, jotta ponit saisivat totutella uuteen järjestelyyn. Yllätyksekseni erityisesti Nuutti otti homman vastaan kuin vanha tekijä, kun isäukko tuntui alkuun hieman katkeralta joutuessaan ottamaan rinnallaan kulkean ponin huomioon. Hiljalleen vanhempi ori lopetti kiukuttelunsa ja alkoi jopa nauttimaan työnteosta, joten uskalsin ottaa ponien kanssa myös ravia ja laukkaa. Teimme paljon ympyröitä ja temponvaihteluita, joista varsinkin käynti-ravi-käynti-siirtymiset sujuivat kiitettävän hyvin. Laukasta raviin siirtyessä ponit hieman innostuivat eivätkä olisi heti halunneet kuunnella pidättäviä apuja. Tätä lukuunottamatta Kessi ja Nuutti osoittautuivat mainioksi parivaljakoksi, ja toivon mukaan pääsemme jatkamaan tätä aktiviteettia oripoikien kanssa jatkossakin.

Ulkoasu © Anniina N. | Otsikkokuva © Neil Howard (by-nc), tausta © Subtle Patterns
Kestrel Hill on virtuaalitalli / Kestrel Hill is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse