Cypress Way

Rotu, sukupuoli Englannintäysiverinen, tamma Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Syntynyt 19.11.2015 Kasvattaja Penelope Roux
Väri Tummanruunikko
Säkäkorkeus 161cm Painotuslaji Esteratsastus
Rekisterinumero VH16-006-0100 Koulutustaso 130cm


Kuvat © scirlin

Luonnekuvaus

Cypress Way, tutuille Sissi, on varsin mielenkiintoinen tamma historiansa puolesta. Siitä povattiin menestysratsua kenttäratsastukseen, mutta tamman toivottomat kyvyt kouluratsastuksen saralla estivät ratsastuksen kuningaslajissa kilpailemisen. Sissi on kuitenkin ollut nuoresta saakka varsin kyvykäs esteratsu, jonka vuoksi se Kestreliin päätyikin - päästyäni koeratsastamaan tamman en voinut päästää tätä helmeä käsistäni. Estekapasiteetin lisäksi ihastuin tamman luonteeseen, joka on paitsi yritteliäs, myös äärimmäisen sympaattinen. Tamma haluaa jatkuvasti miellyttää ihmisiä, minkä vuoksi tamman kanssa on aina mukava viettää aikaa.

Hoidettassa Sissi pysyttelee paikoillaan löysälläkin narulla, ja sitä voi hoitaa niin käytävällä, karsinassa kuin ulkona hoitopuomillakin. Tamma nauttii saamastaan huomiosta täysin siemauksin lepuutellen vuorotellen takajalkojaan ja jos sitä sattuu oikein ramaisemaan, alkaa sen alahuulikin venyä hiljalleen kohti lattiaa. Kaviot puhdistuvat pienellä vaivalla, sillä Sissi avittaa hoitajaansa pitämällä jalkaansa oma-aloitteisesti paikallaan. Ainoa paha paikka tamman mielestä on pesukarsina, jossa se kyllä pysyy paikallaan, mutta toisaalta lähtisi mieluusti pois heti kun vain saisi siihen luvan. Varustaminen sujuu jälleen rauhallisissa merkeissä, oli kyseessä sitten satulan tai suitsien pukeminen.

Kuten aiemmin tuli mainittua, Sissi ei ole kouluratsuna todellakaan kummoinen. Se suoriutuu helppo B-tasoisesta radasta jos ratsastaja pitää sen "kasassa" koko radan läpi, eli ei päästä tammaa venymään kilometrin mittaiseksi mittarimadoksi. Tamman liikkeet eivät ole kovin mukavat istua eivätkä kovin näyttävätkään, ainoastaan laukassa on jonkinmoista luonnollista työntöä. Sissi korvaa liikkeiden tuomat puutteet kovalla yritteliäisyydellään, ja on melkein liikuttavaa nähdä tamman joka kerta antavan ratsastajalle kaikkensa, vaikka sen kyvyt eivät kouluratsastukseen olekaan luotu.

Sissi korvaa kaikki kouluradan puutteensa esteradalla, jossa se on oikea ässä. Toki tamman hallinta on vaikeampaa verrattuna hevoseen joka on luonnostaan tasapainoinen, mutta kunhan ratsastaja pitää tamman hanskassa eikä päästä sitä kiihdyttämään liikaa, on Sissi oikein mukava kaveri isommillekin esteradoille. Suvulta peritty nopeus on valttia erityisesti aikaluokissa, ja tamman varovaisuus saa puomit useimmiten pysymään kannattimillaan.

Lastaaminen sujuu Sissin kanssa yhden ihmisen voimin, sillä tamma kävelee taluttajansa perässä rennosti traileriin. Tamma matkustaa mieluiten kaverin kanssa, mutta pysyy rauhallisena myös matkustaessaan yksin, kunhan sillä on heinäverkko seuranaan. Kilpailuissa Sissi käyttäytyy normaaliin rauhalliseen tapaansa, vaikka ympärillä pyörivät ihmiset stressaisivatkin tulevia suorituksia. Verryttelyssä Sissin kanssa suositaan lyhyempää ratsastusta, jossa vain katsotaan apujen toimivan kuten pitää ja otetaan muutama verryttelyhyppy. Radalla Sissi taistelee ratsastajansa kanssa täysin sydämin, ja siitä syystä sijoitus löytyy usein osallistujalistan paremmalta puolelta.

Sukutaulu

i.

Niles Says No
xx, mrn, 165cm

ii.

Say Say Say
xx, trt, 162cm

iii.

Welpie the Yelpie

iie.

Illinois Gal

ie.

Black Sparrow
xx, m, 158cm

iei.

Phillip

iee.

Olympia

e.

Coastal Sunset
xx, m, 164cm

ei.

Sultan of Swing
xx, m, 163cm

eii.

Sir Pharaoh

eie.

Swinging Blues

ee.

Break of Dawn
xx, vrt, 163cm

eei.

Hero's Justice

eee.

Empathic Emily

Jälkeläiset

s. 11.03.2017, brp-o. In the Rapids, i. Better Fly Shy

Kisakalenteri

ERJ - 49 sijoitusta, joista 13 on voittoja + 3 CUP
12.04.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 4/30
12.04.2016 ERJ - Vanima - 130cm - 4/30
13.04.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 4/30
13.04.2016 ERJ - Vanima - 130cm - 1/30
15.04.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 3/30
15.04.2016 ERJ - Vanima - 130cm - 3/30
16.04.2016 ERJ - Shadow - 130cm - 4/21
17.04.2016 ERJ - Shadow - 130cm - 3/24
17.04.2016 ERJ - Vanima - 130cm - 5/30
30.04.2016 ERJ-CUP - KK Ginger - 130cm - 7/139
02.05.2016 ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 2/30
02.05.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 4/35
03.05.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 2/35
03.05.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 4/35
03.05.2016 ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 4/30
05.05.2016 ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 2/30
06.05.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 1/35
07.05.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 1/30
08.05.2016 ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 4/30
09.05.2016 ERJ - Shadow - 130cm - 5/40
10.05.2016 ERJ - Shadow - 130cm - 2/40
10.05.2016 ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 1/30
10.05.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 1/30
11.05.2016 ERJ - Kultahuisku - 120cm - 4/30
19.05.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 4/30
19.05.2016 ERJ - Viisikko - 120cm - 3/25

20.05.2016 ERJ - Hortensia - 120cm - 1/40
23.05.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 2/30
24.05.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 5/30
27.05.2016 ERJ - Vanima - 120cm - 1/30
27.05.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 3/28
30.05.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 2/28
02.06.2016 ERJ - Koskimäki - 120cm - 2/27
02.06.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 3/13
03.06.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 3/13
06.06.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 1/13
07.06.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 1/13
09.06.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 3/13
09.06.2016 ERJ - Koskimäki - 120cm - 1/27
10.06.2016 ERJ - Metsovaara - 130cm - 3/13
11.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 1/40
18.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 2/40
19.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 5/40
20.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 1/40
22.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 4/33
26.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 1/33
26.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 5/33
27.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 3/32
29.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 3/33
30.06.2016 ERJ - Metsovaara - 120cm - 1/32
30.06.2018 ERJ-CUP - Kuuralehto - 120cm - 7/72
30.06.2018 ERJ-CUP - Kuuralehto - 130cm - 2/56

Päiväkirja

19.03.2016 - Englannissa asumisessa on se hyvä puoli, että laukkaurheilua pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä. Sitä kautta tutustuin ensimmäisen kerran englantilaisiin täysiverisiin, jotka saivat minut vakuuttuneeksi rodun komeasta ulkomuodosta ja kovasta työmoraalista, ja vähitellen aloin kiinnittämään huomiota myös naapurikylien talleilla majaileviin täysiveriratsuihin, joita käytettiin perinteisten ratsastuslajien - lähinnä kenttäratsastuksen - harjoittamiseen. Silmääni pisti eritoten paikallisen kuuluisuuden Mary Ricksonin kilpatalli, jossa näytti majailevan toinen toistaan upeampia yksilöitä.

Muutama kuukausi ihailtuani hänen ratsujaan sain kuulla valitettavan uutisen Maryn vakavasta ratsastusonnettomuudesta, jonka vuoksi hän joutui jättämään kilparadat taakseen. Hänen tallissaan oli tuohon aikaan reilut kaksikymmentä hevosta, joista hän päätti jättää talliinsa vain parhaat tammat ja orit, joitten avulla hän voisi jatkaa hevosharrastustaan jalostustoiminnan parissa. Muut hevoset menivät näin ollen myyntiin, ja näiden hevosten joukosta nappasin omaan talliini Sissin. Muiden kenttäratsastukseen painottuneiden hevosten joukossa Sissi oli harvinaisuus, sillä tamma oli pelkästään esteratsastukseen koulutettu. Mary kertoi tamman olevan täysin toivoton kouluhevonen, jonka takia kenttäkisat eivät tulleet kysymykseen, mutta hyppäävän sitäkin suuremmalla sydämellä. Myös hieno suku sai minut vakuuttuneeksi siitä, että Sissi oli lähes välttämätön hankinta Kestrelin hevoskaartiin. Muutaman päivän päästä sopimuksen allekirjoittamisesta matkasin kuljetuskopin kanssa Maryn tallille ja aloitin matkan uuden hevostuttavuuden kanssa.

Sissi on osoittautunut enemmän kuin hintansa arvoiseksi hankinnaksi, eikä se johdu pelkästään suhteellisen halvasta kauppahinnasta. Mary ei valehdellut kertoessaan tamman olevan epätavallisen huono kouluaitojen sisäpuolella, mutta sitäkin puolta ollaan viimeisen kuukauden aikana saatu parannettua pienin askelin. Esteradoilla tamma taas on ollut alusta saakka itsevarma ja osaava, oikeastaan melko ihanteellinen esteratsu kaikin puolin. Tamman luonteesta kertonee paljon jo se, että vain kahden viikon yhteisen työskentelyn jälkeen kävimme pyörähtämässä lähitallin harjoituskisoissa metrin luokassa, joista saimme kotiintuomisiksi punaisen ruusukkeen (Englannissa 1. sija). Hoitaessakin tamma on alkanut rentoutua huomattavasti alkuajoista, jolloin se vielä hieman arasteli uusia ihmisiä ja muuttunutta ympäristöään. Toivon todella että tamma jatkaa kehityskulkuaan samaan malliin, sillä jos niin käy, voi tallissa seisoa todellinen helmi niin kisaradoille kuin jalostukseenkin.

Ulkoasu © Anniina N. | Otsikkokuva © Neil Howard (by-nc), tausta © Subtle Patterns
Kestrel Hill on virtuaalitalli / Kestrel Hill is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse