Vaniman Älynväläys

Lempinimi Ällä Rotu, sukupuoli Suomenpienhevosori
Syntymäaika 20.04.2015 (ikä) Säkäkorkeus 147cm
Väri Punarautias Rekisterinumero VH15-018-0890
Painotuslaji Kouluratsastus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Helppo A Kasvattaja Vanima
VIR MVA Ch - myönnetty 26.12.2015
KTK I - myönnetty 20.09.2015
KRJ II - myönnetty 15.02.2017
SV I - myönnetty 20.06.2015
KV II - myönnetty 20.07.2015

Kuvat © Anniina N.

Luonnekuvaus

Vaniman Älynväläys on hyvin perinteisen suomenhevosen luonteen omaava yksilö: se on hyvin rauhallinen ja luotettava harrastuskaveri, muttei kuitenkaan missään nimessä pystyynkuollut. Älläksi ristitty ori kunnioittaa ihmisen omaa tilaa kuuliaisesti ja antaa ihmisen tulla itsensä lähelle sen kummempia ihmettelemättä. Vaikka ori ei pidäkään itsestään kovaa meteliä, nauttii se kovasti kaikesta saamastaan huomiosta.

Hoidettaessa Ällän sitomiseksi riittää yksikin riimunnaru hyvin, ja sitä voi hoitaa niin karsinassa kuin käytävälläkin. Se katselee rauhassa ympäristöään ja seurailee samalla hoitajan tekemisiä, ja välillä tuntuukin kuin se lähes odottaisi käskyä siirtyä muutaman askeleen suuntaan tai toiseen – Ällä nimittäin väistää ihmisen käden luomaa painetta lähes ennen kuin käsi on edes koskenut koko hevoseen. Orin harjaaminen onnistuu mistä tahansa (satulavyön kohta tosin on hieman herkkä, joka kannattaa ottaa huomioon harjauksen aikana) ja kaviotkin nousevat käskystä, jonka lisäksi myös satulointi ja suitsinta on rutiinihommaa Ällän kanssa.

Ratsautumisen aikana Ällä seisoo paikallaan ja odottaa myös jalustinhihnojen säädön ajan rauhassa yrittämättä lähteä itse kävelemään. Alkuun Ällä saattaa olla ratsastaessa hieman tahmea, vaikka se kyllä tottelee kuuliaisesti saamiaan apuja ja toteuttaakin ne parhaansa mukaan – ori vain vaatii hieman keskimääräistä pidemmän verryttelyajan saadakseen lihaksensa lämpimiksi. Erityisesti taivutukset ovat oiva lääke Ällän kanssa, joskin myös temponvaihtelut ja askellajinvaihdokset ovat tuntuneet toimivan orin kanssa oikein mainiosti. Lämmettyään Ällä on varsin mukava kouluratsu, ja sen taidot riittävätkin helppo A -tason tehtäviin asti. Sillä on hieman maahansidotut liikkeet, mutta ori kompensoi tätä heikkouttaan tarkkaavaisilla tehtävien toteuttamisilla ja tasaisuudellaan: Ällän kanssa ei välttämättä pääse ratsastamaan wow-efektin omaavaa koulurataa, mutta ori ei toisaalta koskaan jätä ratsastajalleen huonoa mieltä ratsastuksesta, sillä se yrittää aina parhaansa.

Traileriin Ällän saa talutettua helposti ilman apukäsiä, ja ori onkin oivallinen kaveri myös hermostuneempien hevosten seuraksi, sillä se matkustaa hyvin pitkiäkin matkoja. Vieraissa paikoissa se katselee asiaankuuluvasti ympäristöään, mutta se ei silti nosta sen kummemmin kierroksia uusista hevosista tai vaikkapa kisapaikalla soivasta musiikista. Kilpailusuoritusten sujumisen pystyy ennustamaan jo verryttelyn perusteella, sillä jos Ällän kanssa ei pääse verryttelemään ajoissa, ei ori pysty suoriutumaan täydellä kapasiteetillaan kisaradallakaan.

Sukutaulu

i.

Kadotettu Ässänä
sh, trtkm, 147cm
KRJ I, VAR I

ii.

Äs Äs ILO
sh, trtkm, 146cm
KRJ I

iii.

Ch ILO Sulevi

iie.

Sylvin ILO

ie.

Kajon Vernissa
sh, rt, 147cm
KTK III, KRJ II

iei.

Ch Koistilan Vihto
KTK II, KRJ I, SLA I, JL C

iee.

Marjamäen Suvi

e.

Ch Tuonenvaaksa
sh, prn, 149cm
KTK III, KRJ I, SV II

ei.

VIR MVA Ch Viehättävän Vuksari
sh, m, 159cm
KTK II, KTK II, KRJ I, SLA I, YLA2, SV I

eii.

VIR MVA Ch Koistilan Vompatti
KTK II, KRJ II

eie.

Ch Rentun Lumimarja
KTK II, KRJ II

ee.

Tuonenlohtu
sh, vrt, 145cm
KRJ I, SV III

eei.

Hetken Lohtu

eee.

Hetken Tuonenjoki
KRJ II, SLA I, SV II

Jälkeläiset

s. 02.02.2016, o. Vaniman Ahermus (KTK II), e. Viehättävän Lumetar
s. 09.02.2016, t. Vaniman Viiri, e. Viehättävän Viuhka
s. 12.06.2018, t. Lupsakan Mekastus, e. Peikkolan Melutanssi

Kilpailukalenteri

09.06.2015 NJ - Riikinneva - BIS3, MVA-SERT (pt. Vibaja)
15.08.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - LKV2, I-palk.
09.09.2015 NJ - Susiraja - BIS1, MVA-SERT (pt. Welby)
06.10.2015 VSN - Seljasaaren Kartano - SW1
08.11.2015 NJ - Hiidenpelto - BIS1, MVA-SERT (pt. Jannica)
15.11.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - LKV2, I-palk.
15.08.2016 VSN - Turmeltaja - SW1
15.01.2017 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - LKV3, I-palk.

KRJ - 40 sijoitusta, joista 8 on voittoja + 2 CUP
09.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
12.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/40
12.05.2015 KRJ - Kutus, helppo A - 1/40
14.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
16.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
16.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo B - 4/30
16.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
17.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/30
18.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
18.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
18.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo B - 4/30
19.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo B - 4/30
20.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
20.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/30
22.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
24.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
24.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo B - 5/30
25.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
25.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
27.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
27.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/30
28.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
29.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
29.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo B - 4/30
30.05.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/30
31.05.2015 KRJ-CUP - Kutsu, helppo B - 8/321
01.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
02.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
03.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/40
05.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
08.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
08.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
09.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
12.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/40
14.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
16.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/40
18.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
19.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 6/40
20.06.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/40
03.08.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 7/50
09.08.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/50
31.08.2015 KRJ-CUP - Kutsu, helppo B - 29/338

KRJ Champions 2015
24.09.2015 KRJ - Fiktio - KN Special 2009 (1. osakilpailu) - 19/90
25.09.2015 KRJ - Fiktio - Helppo B:2 2009 (2. osakilpailu) - 3/64
26.09.2015 KRJ - Fiktio - Helppo A:2 2009 (3. osakilpailu) - 5/47
27.09.2015 KRJ - Fiktio - Kür: Helppo A:4 2009 (finaali) - 8/25

VSR - 3 sijoitusta, joista 1 on voittoja
31.07.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, helppo B - 8/108
31.07.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, helppo A - 1/117
30.09.2016 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, helppo B - 10/132

Päiväkirja & valmennukset

20.01.2017 - Allekirjoittaneen mielestä viime vuoden juhannuksesta tuntuu olevan vasta muutama kuukausi, mutta tässä sitä suunnitellaan jo vuoden toisen kouluratsujen laatuarvostelun osallistujalistaa. Meillähän olisi jo aikamoinen liuta hevosia, joilla on suvun ja/tai jälkeläisten kisapisteiden perusteella täydet pisteet plakkarissa, mutta omien kiireiden takia hevosten viimeistely on venynyt pahimmillaan jo kuukausilla eteenpäin. Otin kuitenkin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja hoidin pienhevosnelikkoni kuntoon myös muilta osin: mukaan lähtivätkin siis vanhempi tamma Maustebasiliski, nuorehko viehättäväläinen Viuhka-neiti (edit: omistajan mielestä nuori, tammahan on todellisuudessa täyttänyt jo 15), sekä Vaniman omat kasvatit Älynväläys sekä Kuusnelonen.

Paitsi Viuhka-tamman tapauksessa, yllätyin kovasti myös siitä, kuinka vanhaksi Ällä on jo ehtinyt ikääntymään – ori kun on onneksi edelleen erinomaisessa kunnossa, ja sitä paitsi vastahan se aloitteli kilpauraansa nuorena kouluratsun alkuna! Kunnioitettavat 21 vuotta ikää omaava ori on jättänyt jälkeensä vasta kaksi suvunjatkajaa: omaan talliin jäänyt Ahermus ja Beekolle Satumajaan päätynyt Viiri ovat osoittautuneet isänsä taidot omaaviksi ratsuiksi, sillä Ahermuksella on sijoituksia jo miltei 50 ja nuoremmalla Viirilläkin jo lähes 20. Harmon voin myös perineen Ällän luonteen, sillä se on isänsä tapaan oikein mukava ”kaikki käy” -tyyppinen hyvänmielenkaveri. Kaksikko onkin loistava valinta maastoretkelle, sillä molemmat käyskentelevät kaikessa rauhassa synkissäkin metsissä (ei sillä että matkaisimme useinkin kyseisissä metsissä, mutta joskus sitä erehtyy risteyksen suunnasta…) päivän kääntyessä jo iltahämärään. Toivonkin hartaasti että Ällästä saadaan vielä ainakin pari varsaa tehtyä, sillä tämän hevosen taidot ja luonne olisi hienoa nähdä myös seuraavilla suomenhevossukupolvilla.

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Chun Kit To (by-sa 2.0)
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse