RIP Moon Joulutarina (k. 27.04.2017)

Lempinimi Juuli Rotu, sukupuoli Suomenhevostamma
Syntymäaika 08.12.2014 Säkäkorkeus 165cm
Väri Rautias Rekisterinumero VH14-018-2021
Painotuslaji Kouluratsastus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Vaativa B Kasvattaja Moondance
KTK III - myönnetty 20.02.2015
KRJ II - myönnetty 15.01.2017
SLA I - myönnetty 20.04.2017
SV I - myönnetty 20.01.2015
KV II - myönnetty 20.02.2015

Kuvat © kasvattaja

Luonnekuvaus

Moon Joulutarina on kuin se ratsastuskoulun suosikkihevonen, jota jokainen halusi lapsena hoitaa. Tämä Juuliksi kutsuttu tamma osaa sulattaa ihmisen kuin ihmisen sydämen lempeillä hörähdyksillään ja iloisella elämänasenteellaan. Toisista hevosista se pitää yhtä paljon kuin ihmisistäkin, ja tulee hyvin toimeen lajitoveriensa kanssa.

Hoidettaessa Juuli on hyvin rauhallinen hoitopaikasta riippumatta. Ulkopuomilla se voi ihmetellä ympärillä kuuluvia luonnon ääniä nostamatta niistä kuitenkaan suurta numeroa. Harjattavana oleminen on Juulin mielestä mahtavaa, ja välillä se näyttää jopa nukahtavan nautiskellessaan huomion keskipisteenä olemisesta. Varustuksessa ei ole ongelmaa. Eläinlääkäri ei ole tamman lempi-ihmisiä, mutta fiksuna eläimenä se sietää hoidot mukisematta, kuten kengittäjänkin kanssa.

Ratsuna Juuli on hieman ”hajuton ja mauton”. Tamma puksuttaa eteenpäin tasaisen varmasti esittämättä suuria liikeihmeitä, mutta suorittaen jokaisen annetun tehtävän huolella. Juuli vaatii melko pitkän verryttelyn huolellisilla asetuksilla ja taivutuksilla sekä temponvaihteluilla, jotta sen lihakset synkronoituvat samalle aaltopituudelle ajatusten kanssa. Ennen vertymistä Juuli voikin muistuttaa kakkosnelosen lautaa, vaikka tamma yrittääkin parhaansa. Kun tamma sitten on verrytelty, se on todella mukava ja tasainen ratsu ratsastajan taitotasosta riippumatta.

Traileriin Juuli kannattaa laittaa vasta sitten, kun sillä on jo kaveri odottamassa sisällä. Yksin matkustaessaan Juulilla on tapana stressata ja kuumua jonkin verran, joten hevosen hyvinvoinnin vuoksi parin kanssa lastaus on katsottu parhaaksi vaihtoehdoksi. Vieraalle alueelle, kuten kisapaikalle päästyään Juuli on yleensä rento ja rauhallinen. Jos se jostain syystä kokee tilanteen uhkaavasti, se vain hakeutuu hieman lähemmäs käsittelijäänsä. Verryttelyssä Juuli katselee aluksi ympärilleen ja ihmettelee ympäröivää hälinää, joten ratsastajan tehtävä on saada tamma jälleen keskittymään itseensä. Siirtymiset ja temponvaihtelut sekä taivuttelu molempiin suuntiin tuntuvat saavan Juulin palaamaan maanpinnalle omista ajatuksistaan, ja kisakentällä se onkin (toivottavasti) sitten skarppina.

Sukutaulu

i.

Moon Romanssi
sh, vkk, 155cm
KTK II, KRJ I

ii.

Moon Romulus
sh, vkk, 150cm
KTK II, KRJ I, SLA I, YLA1

iii.

Belvinen Rampula

iie.

Viehättävän Kimma
KTK II, KRJ I

ie.

Moon Illusionisti
sh, prt, 153cm
KTK III, KRJ I, SLA I, YLA1

iei.

VIR MVA Ch Moon Urbaani
KTK II, KRJ I, SLA II, YLA1, JL C

iee.

Moon Misteli
KRJ I, SLA I, YLA1, JL C

e.

Moon Sirliina
sh, prt, 165cm
KTK II, KRJ I

ei.

Moon Sirius
sh, trt, 156cm
KTK III, KRJ I, SLA I, YLA1

eii.

Koston Varjoleikki
KTK III, KRJ II, YLA2

eie.

Moon Kulkurimimmi
KTK III, KRJ II

ee.

Moon Wilhelmiina
sh, prt, 160cm
KTK II, KRJ I

eei.

Lieto-Vehka
KTK III, KRJ I, ERJ I, SLA I, SV I

eee.

Kaartin Vilhelmiina
YLA2

Huom! Katso myös pidennetty sukutaulu.

Jälkeläiset

s. 19.01.2015, o. Vaniman Kuusivaras, i. Kuunpilke TK
s. 01.03.2016, o. Vaniman Sirius, i. Vaniman Serpentis
s. 29.04.2016, o. Vaniman Hurmio, i. Vaniman Huuma

Kilpailukalenteri

KRJ - 45 sijoitusta, joista 7 on voittoja + 2 CUP
20.12.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/40
22.12.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/40
04.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/95
07.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/30
09.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/30
09.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/30
10.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/30
11.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
12.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/30
12.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
13.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
13.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/40
14.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
14.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/50
14.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/40
14.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
15.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/30
15.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/30
15.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/30
15.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/100
15.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
15.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/40
16.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
16.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 10/100
16.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/50
16.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/40
17.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
17.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/30
17.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/30
17.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 8/100
18.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/40
18.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/30
18.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
20.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/30
21.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 6/40
21.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
21.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
22.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
22.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/40
23.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/40
23.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
23.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
23.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
24.01.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
25.01.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
31.08.2015 KRJ-CUP - Kutsu, vaativa B - 25/303
30.04.2016 KRJ-CUP - Oldfinion Dressage - Vaativa B - 11/204
VSR - 5 sijoitusta, joista 0 on voittoja
31.01.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, vaativa B - 3/101
31.03.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, vaativa B - 3/54
30.06.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, helppo A - 9/87
30.06.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, vaativa B - 5/70
30.04.2016 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, vaativa B - 2/84

Päiväkirja & valmennukset

02.02.2015 - Juuli sai tänään erityisvieraita, kun kutsuin serkkuni ja tämän lapset kyläilemään tänne Pohjois-Savoon. Paljasjalkaisille helsinkiläisille maaseutu oli varsinainen shokki, vaikkakin 5- ja 8-vuotiaat lapset taisivat olla positiivisesti innostuneita talliympäristöstä. Otin tarkoituksella nimenomaan Juulin lasten ensikosketukseksi hevosiin, sillä tamma on ehdottomasti yksi tallin kilteimmistä hevosista käsitellä. Ensi alkuun ympärillä hyörivät lapset saivat tamman hämilleen, mutta se sopeutui nopeasti tilanteeseen ja katseli pikkuihmisten menoa kiinnostuneena. Juuli sai myös nauttia lasten jakamattomasta huomiosta, mikä oli selvästi tamman mieleen. He harjasivat suurta tammaa innoissaan, ja vanhempi keksi kutsua tammaa Mammutiksi sen koon ja paksun talviturkin ansiosta – sen jälkeen tammaparka olikin lapsille Mammutti. Harjaustuokion jälkeen kävimme viemässä Juulin takaisin tarhaan, minun pitäessä tamman narusta kiinni ja apureiden ”taluttaessa” tammaa narun loppupäästä.

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Chun Kit To (by-sa 2.0)
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse