RIP Koidutko Kohtalokseni

i. Kenties Satuprinssi on rautias, 155cm korkea komea suomenhevosori. Prinssi osoittautui jo nuorena poikkeuksellisen kapasiteetikkaaksi yksilöksi esteratsastuksen parissa, mutta päätyi kilpailemaan myös koulua ja kenttää omistajansa kanssa pääasiassa hyvää tulosta tehden. 14-vuotiaana ori myytiin pitkäaikaisen omistajansa sairauden vuoksi, ja se päätyi erinäisten mutkien kautta valjakkoajoa harrastavan naisen omistukseen. Prinssi kilpaili vielä usean kauden ajan noviisi-valjakkoluokissa, ennen kuin eläköityi kilpakentiltä ja siirtyi jalostuskäyttöön. Ori oli suosittu siitosori monipuolisuutensa ja hyvän luonteensa ansiosta – lopullinen jälkeläismäärä kiipesi yli seitsemänkymmenen. Nykyään 26-vuotias Prinssi viettää leppoista oloneuvoksen elämää nauttien omistajansa kanssa satunnaisista ratsastus- sekä kärryajeluista.

ii. Konnankoukku oli luonteeltaan oikea hevosen irvikuva – hampaita ori näytti jokaiselle vastaantulijalle ja takaatulevat saivat lähemmän katsauksen orin takajalkojen kengitykseen. Siitä huolimatta se oli omistajalleen rakas hevonen hyvän työmoraalinsa ansiosta, ja ori kilpaili muutaman kauden sekä koulu- että esteratsastuksessa. Kisaura loppui yhdeksänvuotiaana todettuun etujalan hankosidevammaan, joka kuitenkin saatiin parannettua niin, että ori pystyi toimimaan harrastekouluratsuna. Konna ruunattiin vuoden päästä diagnoosista, mutta se oli ehtinyt astua nuorempana yhden kauden ajan ja saada kuusi jälkeläistä. Ori lopetettiin kahdeksantoistavuotiaana uusiutuneen ja huonon paranemisennusteen saaneen hankosidevamman takia. Konna oli kulomusta ja säkäkorkeutta sillä oli 160cm verran.

iii. Konnanloukku (m, 158cm) oli pitkäaikaisen ravikasvattajan vuosien työn tulos, josta oli tarkoitus tulla miehen kasvattajatyön helmi. Komea siitä tulikin – ori saavutti useita I- ja II-palkintoja rotunäyttelyissä – mutta menestystä raviradoilla ori ei sen sijaan saavuttanut. Lopulta kasvattaja myikin 6-vuotiaan Loukun harrasteratsuksiprojektiksi. Tuohon aikaan ori osasi hädin tuskin helppo C-tasoisten ratojen tehtävät, mutta uuden omistajan ja tämän valmentajan kärsivällisen koulutuksen avulla siitä kuoriutui peräti helppo A-tasoinen kouluratsu. Koulutusta helpotti Loukun halu miellyttää ihmistä, eikä kiltistä luonteesta ollut haittaa hoitaessakaan: omistajan 5-vuotias tytärkin saattoi harjata oria äitinsä valvonnan alaisuudessa. Loukkua oli ehditty eläessään tarjota jalostukseen nuoruusvuosinaan, ja kuoltuaan 20-vuotiaana se oli jättänyt jälkeensä 25 jälkeläistä.

iie. Rautiaan Marin Tuuli –nimisen 155cm korkean tamman lyhyt, vain 7-vuotias elämä kului siitostamman virassa. Tuuli syntyi ja eli elämänsä kasvattajansa tallissa, joka tamman hyvän suvun innoittamana päätti pitää Tuulen vain siitoskäytössä. Tamma jättikin maailmaan kaksi komeaa orivarsaa ja yhden tammajälkeläisen, joista kaikista kuoriutui kapasiteetikkaita kilpahevosia niin esteille, kouluun kuin kenttäänkin. Ihastuttavan luonteen omaava tamma koki surullisen lopun – se oli ilmeisesti säikähtänyt jotain kesälaitumella, juossut hädissään puuaitaa päin ja saanut suuren haavan lapaansa lankun lävistettyä sen. Eläinlääkäri kutsuttiin paikalle heti kun onnettomuus huomattiin, mutta tamma oli menettänyt liikaa verta selvitäkseen hevossairaalaan paikattavaksi. Tuuli lopetettiin onnettomuuden jälkeisenä iltana rakastavien ihmistensä ympäröimänä.

ie. Rinsessa Syntyessään (prt, 150cm) sai nimensä kasvattajansa kolmevuotiaan tyttären kutsuttua vastasyntynyttä Rinsessaa ”söpöksi rintettaksi” – lapsen kuvaus jäi tallilaisten päähän ja virallistettiinkin lopulta tamman nimeksi. Rinsessasta ei varsinaisesti haluttu kilpahevosta, mutta kasvattaja huomasi tamman lennokkaat liikkeet ja hyppykyvyn kolmevuotissyksynä ratsukoulutuksen alettua. Hän myikin tamman ammattiratsuttajalle, joka muokkasi hevosestaan oikean kenttäkisojen voittajahevosen – tamman luonne oli siihen mitä mainioin, se kun halusi aina miellyttää ratsastajaansa ja teki parhaansa jokaisen suorituksen aikana. Avoimissa helpoissa luokissa kisannut Rinsessa jätti kisakentät taakseen kymmenvuotiaana, kun sen omistaja päätti astuttaa tamman. Se sai loppuelämänsä aikana vielä viisi varsaa, jotka perivät emänsä kapasiteetin erityisesti esteratsastuksessa. Tamma koki luonnollisen kuoleman omassa karsinassaan 25-vuotiaana.

iei. Kurjan Komea Kannibaali on hyvärakenteinen, 153cm korkea punarautias ratsuori. Se kantakirjattiin 3-vuotiaaana suoraan kakkospalkinnolle, ja palkinto korotettiin ykköseksi myöhemmällä iällä kisasuoritusten perusteella. Ratsuna Kannibaali on haastava helposti kuumuvan luonteensa takia, mutta hyvällä ratsastajalla se oli mahdollinen voittajahevonen niin koulu- kuin esteluokissa – esteet olivat kuitenkin orin leipälaji, sillä se ylitti 110cm ratoja vaivatta. Luonteestaan huolimatta Kannibaali on edelleen haluttu jalostusori kapasiteettinsa ja rakenteensa vuoksi. Tähän päivään mennessä 29-vuotias ori on saanut 67 jälkeläistä, jotka ovat pääasiassa perineet isältään hyvää rakennetta, mutta myös kapasiteettia helppoihin koululuokkiin sekä hyvää estetekniikkaa. Ori asuu nykyään Pohjois-Suomessa, jonne se myytiin 25-vuotiaana siitosorin ja satunnaisen sunnuntairatsun virkaan.

iee. 146cm korkea Pinkkipakko oli kolmannen polven pienhevostamma, joka osoitti nuorena kykyjä kouluratsastukseen sekä hieman yllättäen myös valjakkoajoon. Vaaleanrautiaasta tammasta saatiin koulutettua lopulta helppo B-tasoinen kouluratsu ja noviisien luokkien valjakkohevonen, joista se keräsi kohtalaista menestystä omistajansa kanssa. Pinkki astutettiin ensimmäisen kerran seitsemänvuotiaana, ja tuloksena syntyi tammavarsa Rinsessa. Varsan osoittauduttua mallikkaaksi hevosenaluksi Pinkkiä yritettiin astuttaa uudelleen 10-vuotiaana, mutta tamma ei useista yrityksistä huolimatta tiinehtynyt. Omistajat päättivät lopulta keskittyä tamman kanssa kilpailuun, jota he epäsäännöllisesti harrastivatkin Pinkin 20-vuotiskesään asti, jonka jälkeen tamma siirtyi harrastehevosen virkaan. Tamma eli kaksi vuotta, ennen kuin se lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi.

e. Kohtalotar oli 158cm korkea vaaleanrautias tamma, joka kilpaili lähes kymmenen vuoden ajan valjakkoajossa saavuttaen jopa vaikeista luokista sijoituksia. Tamman vahvuuksia olivat loistava ajettavuus ja kuuliaisuus – se todella kääntyi vaikka kolikon ympäri, jos ajuri sitä pyysi. Valjakkouran jälkeen tammalla kisattiin myös muutamissa helppo A –tason koululuokissa. ”Kontti” oli myös ulkomuodoltaan varsin kaunis, ja se kantakirjattiin kahdeksanvuotiaana hyvin rakennepistein. Kauneus ei valitettavasti ylettynyt tamman luonteeseen. Välillä Kontti saattoi toki olla mitä mukavin seuralainen, mutta 80% ajasta se halusi mieluummin aiheuttaa omistajalleen aikaisen sairaseläköitymisen milloin minkäkin älynväläyksen seurauksena. Tamma sai eläessään kolme varsaa (ottaen huomioon jokaiselle periytyneen luonteen ei ehkä olisi kannattanut), mutta kuoli synnyttäessään neljättä jälkeläistään synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin.

ei. Eetvartin Loisto on jo 34 ikävuoteen yltänyt rautiaankimo, 158cm korkea herrasmies, joka viettää nykyään hyvin ansaittuja eläkepäiviä kasvattajansa ja ainoan omistajansa kotitallissa. Nuorena se kilpaili menestyksekkäästi este- ja kenttäratsastuksessa, saavuttaen 110cm tason rataesteillä sekä suomenhevosille avoimet helpot kenttäluokat. Hyvin sujunut kilpaura yhdessä upean ulkomuodon kanssa tekivät Loistosta halutun isäorin, ja se astui seitsemän vuoden aikana yli sata tammaa. Orin jälkeläiset perivät paitsi orin kilttiä luonnetta, myös sen hyppykapasiteettia. Moni sen jälkeläinen on tullut tunnetuksi erityisesti rataesteillä, mutta muutama yksilö on niittänyt menestystä koulussa, kentässä tai valjakkoajon parissa – löytyypä joukosta yksi ravurikin.

eii. Valööri oli ruunikonkimo, 158cm korkea orinrotkale. Luonteeltaan hieman vajaaksi jäänyt yksilö ei ollut koulukenttien liitokavio tai esteratojen hirmu, mutta se oli kultaakin kalliimpi ystävä omistajalleen. Yhdessä nämä kolusivat kotipaikkakuntansa maita ja mantuja, Valöörin kuljettaen omistajansa aina turvallisesti kotiin. Ori oli ehdottomasti yhden ihmisen hevonen, sillä muiden ihmisten kanssa Valöörin hermostunut luonne tuli herkästi esiin. Ori pääsi eläessään astumaan kaksi tammaa, omistajansa nuoren suomenhevosen sekä naapurin siitostamman, jonka omistaja toivoi varsalleen kimoa väritystä – jälkimmäisestä yhdistelmästä syntyikin Eetvartin Loisto. Valööri lopetettiin 23-vuotiaana orin hampaiden huononnuttua niin paljon, ettei se pystynyt enää syömään kunnolla.

eie. Tilihilppa oli nuorena menestynyt este- ja kenttäratsu, joka kilpaili omistajineen 100cm esteluokissa ja tutustumisluokkaa kenttäpuolella. Tamman rohkeus teki siitä otollisen hevosen molempiin lajeihin, sillä erikoisesteet tai maaston haasteet eivät hetkauttaneet sitä lainkaan. Peräti 160cm vaaleanpunarautias tamma oli myös hyvin nopea jaloistaan, mutta suuri koko vaikeutti kääntymistä tiukissa mutkissa, joten tamma vaati ratsastajaltaan paljon tukea erityisesti aikaluokissa. Luonteeltaan Tilihilppa oli hyvin säyseä olematta kuitenkaan pystyynkuollut: sillä oli sitä niin sanottuna ”pilkettä silmäkulmassa”. Tamma astutettiin ensimmäisen kerran kuusivuotiaana, ja se sai vielä kaksi varsaa kisauransa päätyttyä. Tilihilppa koki luonnollisen kuoleman omassa karsinassaan 21-vuotiaana.

ee. Soraliinalla oli säkäkorkeutta 156cm verran ja se oli väriltään kaunis punarautias. Sorron kasvattajalla oli suuret odotukset tammaa kohtaan sen vanhempien menestyksen perusteella, mutta hän joutui karvaasti pettymään tamman osoituttua melko kyvyttömäksi niin sileä- kuin estetyöskentelyssä – tammalla kun oli hyvin vaatimattomat liikkeet eikä sen estetekniikka koskaan riittänyt 60cm korkeita esteitä korkeammalle. Hän päätti kuitenkin astuttaa Sorron neljävuotiaana, ja huomattuaan ensimmäisen varsan hyvät liikkeet ja rakenteen hän jätti tamman talliinsa siitoshevoseksi. Se saikin elämänsä aikana usean kisakentillä menestyneen jälkeläisen, jotka perivät pääasiassa emänsä luonteen ja rakenteen sekä isäorien kyvyt ratsuina. Kymmenen varsaa synnyttänyt tamma lopetettiin 19-vuotiaana ähkyn seurauksena.

eei. Arka-Jussi oli yksi Pohjois-Pohjanmaan menestyneimpiä kilpasuomenhevosia eläessään. Rautiasta oria ei oltu siunattu kauniilla ulkonäöllä, mutta sen liikkeet olivat matkaavoittavat ja hyppytekniikka erinomainen. Ori kilpaili parhaana kautenaan niin helppo A-tasoisia koululuokkia kuin 120cm esteluokkiakin, joten ei ollut yllätys, että oria kyseltiin kovasti jalostuskäyttöön. Suuren kyselymäärän takia Arka-Jussin omistajat saattoivat valita mielestään orilleen sopivat tammaehdokkaat, ja ehkä osittain sen seurauksena Jussin jälkeläisistä suurin osa on osoittanut kykyä kilpakentille lajista riippumatta. Luonteeltaan tämä 155cm säkäkorkeutta omannut ori oli nimestään huolimatta reipas tapaus, jota saattoi hoitaa ja ratsastaa kuka tahansa. Ori kuoli lopulta 24-vuotiaana vanhuuden väsytettyä orin.

eee. Onnen Ulla oli kasvattajansa kruununjalokivi – monen hevossukupolven kasvatus oli johtanut tähän tammaan, jolla oli sukulaistensa puolesta kaikki edellytykset menestykseen. Tamma lunasti kovat odotukset osoittautumalla hyväpäiseksi kilpahevoseksi, ja sen kanssa kisattiinkin vuosien varrella koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa sekä valjakkoajossa. Ulla suoriutui menestyksellä jokaisessa lajissa omalla tasollaan (he A, 90cm, tutustumisluokka, noviisi valjakko), ja hyvän ratsastajan kanssa se kuului jopa voittajasuosikkeihin. Tummanruunikko 158cm korkea tamma sai eläessään neljä varsaa, joista ei kuitenkaan tullut emänsä tapaisia monilahjakkuuksia, mutta perivät emänsä hyvää luonnetta. Tamma lopetettiin 21-vuotiaana tarhassa sattuneen jalkavamman seurauksena.

01.02.2015 - Tiesin että Susirajan omistajat ovat tottuneet erikoisiin (…) hevosyksilöihin, mutta kun naiskaksikko ilmoitti haluavansa jälkeläisen Kintusta, rehellisesti sanottuna epäilin heidän menettäneen järkensä. Kintun varsottaminen oli toki käynyt omassa mielessä pariin otteeseen, onhan kyseessä kaunis tamma, mutta olen joka kerta haudannut ajatuksen syvälle aivojeni takanurkkaan tamman rynniessä ylitseni tornadokohtauksensa aikana. Ei, Kintusta ei sikiäisi yhtäkään pikku-Kinttua maailmaan. Ei ikinä. Kovista vakuutteluistani huolimatta narri ja Lissu edelleen halusivat oman pikku hirviön talliinsa, ja löysivät suorastaan upean oriehdokkaankin – Kiikkerän Maestro on Kintun tavoin kunnostautunut koulun ja esteiden lisäksi myös kenttäratsastuksessa ja valjakkoajossa. Ja mikä parasta, se on omistajansa sanojen mukaan ”ehkä maailman selväpäisin nuori ori”. Hyvällä tuurilla jälkeläinen perisi täysin isänsä luonteen ja saisi vain komean ulkokuoren äidiltään, ja se olikin viimeinen naula arkkuun, joka sisälsi myöntymisen Kintun käyttöön emätammana.

Orin luona vierailun jälkeen (jonka jäljiltä Maestron omistaja tuskin haluaa enää nähdä meitä, kiitos Kintun) alkoi yhdentoista kuukauden odottelu. Alkuaika meni oikeastaan normaalin arjen tavoin, Kinttu oli Kinttu ja mennä puksutti kotikentällä menemään lajia kuin lajia. Viimeisten kahden kuukauden ajan tammassa kuitenkin tapahtui muutos, siitä tuli leppoisa, rauhallinen ja kiltti. Siis normaalinkin hevosen mittapuussa kiltti. Täysin normaali. Vaikka kovasti toivoin käytöksen jatkuvan mallikelpoisena myös varsan synnyttyä, Kinttu vakuutti palautuneensa normimoodiin vain päivän-pari synnytyksen jälkeen, jolloin tallimestarini ilmoitti kovaan ääneen ”Kantturan tulleen takaisin”. Se ei itseäni oikeastaan yllättänyt, mutta suurimman järkytyksen koin tutustuttuani syntyneeseen orivarsaan – projekti Pyykkipoikaan. Ulkoapäin Pyykki on kaunis kuin karamelli, suurine läsineen ja suloisine nappisilmineen. Täydellisen varsan illuusio murenee palasiksi kun pääsee orin lähelle, sillä se käyttäytyy täysin emänsä tavoin, ja käyttäytyi niin jo kolmen tunnin ikäisenä pirpanana. Varsan omistajat olivat kuitenkin tyytyväisiä kokeilun tulokseen (”Kyllä tästä vielä hevonen saadaan!” tuntui olevan kova tsemppilause), joten kun varsa puolen vuoden päästä erotetaan, on minun vastuuni kahden lohikäärmeen hoitajana täytetty. Sitä päivää odotellessa siis jatketaan eteenpäin ja toivotaan, ettei Kinttu ehdi opettaa jokaista mielenmuutostemppuaan Pyykille.

29.03.2015 - Kenttäestevalmennus, valmentajana Kimmo Mäkitalo (kirjoittanut omistaja)
Ensivaikutelma tämän päivän valmennettavistani oli huono – olimme sopineet treenaavamme kenttäkisojen maastoesteosuutta, mutta ratsukkoa ei näkynyt sovittuna ajankohtana mailla halmeilla. Kymmenen minuutin päästä luokseni kiiruhti huomattavan kireä naishenkilö ratsunaan varsin veikeän näköinen rautias tamma. Nainen vahvisti olevansa Anniina, jonka kanssa olin sopinut valmennuksen, ja pahoitetteli kovasti myöhästymistä selittäen heillä olleen pieniä lastausongelmia. Lopetimme tuttavallisuuden siihen, ja aloitimme työnteon alkuverryttelyjen kautta, jotka ratsukko sai suorittaa vapaasti taivutuksia ja pohkeenväistöjä tehden.

Varsinainen estevalmennus aloitettiin helpolla tukkiesteellä, jolta ratsukon tuli edetä hyvässä laukassa lievän mutkan takana olevalle taloesteelle. Kinttu-tamma hyppi ja pomppi paikallaan kuin mikäkin vieteri, ja ratsastajalla oli vaikeuksia pidättää ratsuaan. Se rauhoittui kuitenkin päästessään etenemään, ja hypyt sujuivat yllätyksekseni jokseenkin mallikkaasti – lisäsimme näiden kahden esteen putkeen hautaesteen. Tukki ja talo ylittyivät jälleen hyvin, mutta hauta aiheutti hevoselle pienen sydänkohtauksen. Se oli näkemäni perusteella täysin vakuuttunut uppoavansa pimeään, tuntemattomaan kuoppaan (jonka syvyys oli 40cm), joten menin auttamaan ratsastajaa taluttamalla Kintun haudan lähelle. Tamma protestoi edelleen sen lähelle menemistä, mutta saimme yhdessä hevosen vakuuttuneeksi esteen turvallisuudesta. Uudella yrityksellä se menikin siitä yli, tosin reippaalla ilmavaralla. Ratsukko sai hypätä tätä samaa kolmen esteen sarjaa muutamaan kertaan, ja esteiden hyppyjärjestystä vaihdettiin pariin kertaan.

Otimme lopuksi vielä muutaman treenikerran vesiesteelle. Anniina kertoi Kintun olevan vahva vesiesteellä, joten lähtöarvot harjoitukselle olivat hyvät. Olin tyytyväinen nähdessäni ratsukon myös suorittavan tehtävän kunnialla ensimmäisestä kerrasta lähtien. Koska se sujui hyvin, katsoin parhaaksi lopettaa valmennus hyvään suoritukseen. Huonosta ensivaikutelmasta huolimatta olin tyytyväinen valmennettavieni suorituksiin tänään.

15.04.2015 - Ihan kuin Pyykkipoika ei olisi tuonut maailmaan riittävän lisän Kinttu-geenejä, oli tamma astutettava uudelleen ihan mahtavan isäorin tullessa vastaan (vastuullinen hevosenomistaja täällä hei). Irethin omistama AGH Tuulenpuuska on kiertänyt kisaratoja Kintun tapaan koulun ja esteiden lisäksi myös kentässä ja valjakossa, sekä saavuttanut palkinnon käytännössä kaikissa mahdollisissa laatuarvosteluissa – vieläpä ykköspalkinnoilla YLA:a lukuunottamatta, josta sieltäkin hieno kakkonen. Kaikki oli paperilla täydellistä, kunnes menin lukemaan ensimmäisen käsiini saaman lauseen orin luonteesta. Puuska on hieman villi ori. Kintun kanssa työskenneltyäni olen oppinut kyseenalaistamaan sanan ”hieman”, sillä tammakin saatiin huijattua kuljetuskoppiini sanoilla ”ei se ole kuin hieman omalaatuinen, kyllä sen kanssa pärjää”. Noh, pohdin asiaa jonkin aikaa ja päättelin lopulta ettei varsasta kovin paljoa Kintusta pahempi enää voisi tulla, joten astutus sovittiin. Koko varsan odotusajan hoin itselleni kannustavia, kuluneita lausahduksia, joita nykyään näkee lähinnä Instagramin hashtag-merkinnöissä: carpe diem, you only live once, no pain no gain (varsinkin viimeisin…) olivat päivittäisiä motivaattoreitani synnytyksen lähestyessä.

Ja puff, yksitoista virtuaalikuukautta oli mennyt kuin hujauksessa. Tänään (15. päivä huhtikuuta) syntyi kaunis tammavarsa, jota Kinttu hoiti esimerkillisen äidin tavoin ensikohtaamisesta lähtien. Pitkäkoipi yritti nousta ensimmäisen kerran seisomaan reilun puolen tunnin ikäisenä, ja onnistuikin siinä neljännellä yrityksellä. Kinttu töni jälkikasvuaan hellästi maitobaarille, josta vauveli vetäisi ensimmäisen ateriansa antaumuksella. Kaiken kaikkiaan duo näytti tulevan jo hyvin toimeen ja ihmisetkin saivat ajoittain osansa tamman hellyyspuuskista, joten eihän uutta tulokasta voi kuin rakastaa ja kiitellä emänsä taltuttamisesta. Ihmeidentekijälapsi sai nimekseen Kaipaatko Kesätuulta, ja sen olisi myöhemmällä iällä tarkoitus jatkaa vanhempiensa jäljissä kisakentille ja siirtää Kintun nimeä eteenpäin, jos tamma ei sitä itse ole vielä tehnyt kyseenalaisella käytöksellään kisapaikoilla.

19.05.2015 - Kinttu on viimeisten kuukausien aikana kasvanut niin julmetusti lihaksistostaan, ettei sen vanha satula sovi tammalle enää romaaninkaan kanssa. Se on auttamatta edestä liian kapea, johon Kinttu omaan tyyliinsä reagoi hyvin voimakkaasti pomppimalla mieluummin paikallaan kuin liikkumalla metriäkään eteenpäin – tosin tällä kertaa hypyistä ei voi syyttää hevosen mielialanvaihteluja, vaan nahkakapistusta sen selässä. Tilasin siis lähikaupungin suuremmasta ratsastustarvikeliikkeestä satulansovittajan paikalle, josta olin kuullut kehuja useilta paikallisilta hevosihmisiltä. Kyseinen henkilö, Riikka Sorsa, on vanhan polven hevosnaisia ja odottaa hevosen seisovan kun sen käsketään seisovan, joten nähdessään Kintun normaalin sikailun hän huusi suoraan ääneen tammalle ”Sei-SO!” – ja kappas kummaa, tammahan seisoi. Ihan hipihiljaa, se ei edes yrittänyt luikerrella harmaahapsen käsittelystä pois. Riikka kysyi murahtaen käyttäytyikö tamma yhtä sietämättömästi, johon mutisin epämääräisen ”no ei sen nyt aina…” –tyylisen vastauksen. En yksinkertaisesti kehdannut myöntää, että tammalla oli ollut harvinaisen hyvä aamupäivä normioloihin verrattuna.

Rouva hoiti asiansa vuosikymmenien kokemuksella, ja katsottuaan tamman selkää lähemmin hän lähti hakemaan pakettiautostaan pari satulaa sovitettavaksi. Ensimmäisen vaihtoehtonsa hän hylkäsi saman tien nähtyään sen tamman selässä (jopa kaltaiseni kokematon satulansovittaja näki sen olevan liian leveä), mutta toisella kerralla näytti tärppäävän. Satula asettui nätisti tamman selkään, eikä Kinttu vinkunut vastaan satulavyötä kiristäessä. Kokeilimme varmuuden vuoksi vielä kolmannenkin vaihtoehdon, eikä sekään huonolta vaikuttanut, mutta ei ollut kuitenkaan yhtä hyvä kuin toinen oli ollut. Seuraavaksi pääsin itse testaamaan satulaa ratsailta. Riikka seurasi työskentelyämme kentän laidalta, ja kymmenen minuutin testiratsastuksen jälkeen olin täysin myyty. Kinttu liiti kentän yli pumpulikavioin ja minä saatoin istua varmasti maailman mukavimpaan satulaan vailla huolen häivää. Harjoitimme vielä Riikan kanssa pientä kaupankäyntiä, jonka tuloksena sain melko hunajaisen hintaisen satulan kauppasummaa laskettua antamalla välimaksuna Riikalle Kintun vanhan satulan sekä toisen tallista löytyneen turhan satulan. Uusi unelmasatulani lähti vielä kerran Riikan mukaan, sillä hän lupautui kaupan päälle toppaamaan satulan uusiksi, jotta se olisi juuri eikä melkein Kintun selkään sopiva. Ensi viikolla saan siis materialisti-minäni unelman kotiin!

10.06.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana Emilia Jokinen (kirjoittanut omistaja)
Valmennettavakseni saapuivat tänään vanha ystäväni Anniina sekä hänen suomenhevostammansa Koidutko Kohtalokseni, eli omistajan mukaan tutuille Kinttu. Olin suoraan sanottuna kuullut tamman edesottamuksista jo moneen kertaan niin itse omistajalta kuin kyläläisten puskaradion kautta, mutta en antanut sen vaikuttaa – voisihan tamma yllättää käyttäytymällä mallikelpoisesti. Niin näyttikin alkuverryttelyjen perusteella käyvän, sillä Kinttu työskenteli rennosti koko kroppaansa käyttäen, mutta kuunnellen silti ratsastajansa apuja hyvin. Verryttelyjen ollessa ohi siirryimme poikkeuksellisesti suoraan laukkatehtävään, sillä tamma tuntui olevan tarpeeksi keskittynyt pystyäkseen säilyttämään laukkansa sekä rauhallisena, mutta myös rytmikkäänä ja tahdikkaana.

Pyysin Anniinaa nostamaan pitkällä sivulla harjoituslaukan, tekemään yhden keskiympyrän normaalissa tahdissa, mutta tekemään heti perään pienemmän ympyrän hieman hitaammassa laukassa. En hakenut ratsukolta varsinaista koottua laukkaa, sillä tiesin ettei tamman kokoamisaste siihen riittäisi, mutta halusin saada sen vielä paremmin takaosansa päälle. Laukat nousivat ratsukolta ongelmitta ja hidastuskin jotenkuten, mutta kun oli aika siirtyä takaisin raviin, Kinttu jatkoi laukkaamista täysin kuurona ratsastajansa avuille. Käskin häntä ottamaan kerran kovan pidätteen, jotta tamma tajuaisi ettei moinen temppuilu olisi hyväksyttävää. Kinttu näytti ensin hämmästyvän käskyä, mutta päätti totella komentoa pysähtymällä kuin seinään. Anniina ei odottanut tamman reagoivan niin jyrkästi, ja oli jo lentää kuperkeikalla tammansa selästä. Hän kuitenkin keplotteli itsensä tasapainoon ja jatkoi tehtävää. Tämän tehtävän harjoitteluun menikin enemmän aikaa kuin olin sille laskenut, sillä Kinttu päätti välillä jättää laukan nostamatta, välillä hidastuksesta ei ollut tietoakaan, ja välillä laukka oli hirveän näköistä kyntämistä. Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi harjoitusta, kunnes meno näytti taas kauniilta ja hallitulta. Koska ratsukko näytti vakavasti kaipaavan taukoa toisistaan, päätin että jatkaisimme treenejä joskus toiste – ja toivon todella, että sinä päivänä tamman tähtitaivaalla on suotuisat merkit.

12.07.2015 - ERJ-tarinakilpailut (2/22, linkki kisakalenterissa)
Tehtävänanto: Kirjoita vähintään 10 sanainen kommentti radastasi niin, että jokainen sana alkaa hevosesi nimen tai lempinimen ensimmäisellä kirjaimella.
Kamalaa kaahotusta kisatuomarin katsellessa, kuitenkin kukistaen kanssakilpailijat katalan kaksoissarjan kaatamattomuudella.

16.07.2015 - Lähdimme tänään maastoon Kintun kanssa. En edes olettanut rauhallisen maastolenkin olevan mahdollinen Kinttanasta puhuttaessa, joten varustin sen vanhasta tottumuksesta satulalla lämpimästä ilmasta huolimatta. Tamma sai myös suojat jokaiseen jalkaansa ennen lähtöä, onhan tärkeää suojata rakkahan ratsuni koivet sen omilta toheloinneilta. Hyppäsin omien suojavarusteiden pukemisen jälkeen tamman selkään, kun se malttoi hetken seisoa paikallaan. Heti tallipihalta päästyämme Kinttu tarpoi hyvässä tahdissa eteenpäin, pysyen kuitenkin nätisti avuilla. Naapurin postilaatikko aiheutti tammassa sydämentykytyksiä, ja läheisen metsikön reunassa oleva suuri kivenlohkare se vasta hirveä olikin – eihän Kinttu ole nähnyt sitä viime viikon maastoreissun jälkeen kertaakaan. Tamma oli täysin varma siitä, että murikan takana majaili vähintään pieni vihreä poneja syövä mies, pahimmassa tapauksessa jopa se kuuluisa sapelihammastiikeri. Kintun mielestä oli siis oikeutettua ottaa hanat alle ja laukata tuhatta ja sataa seuraavat 150 metriä, ennen kuin ratsastaja sai tamman vakuutettua tien olevan turvallinen käynnissä jatkamista ajatellen.

Metsäpolulle päästyämme Kinttu mulkoili puita normaaliin tapaansa epäluuloisena, mutta pysytteli koko metsän läpi vievän matkan rauhassa ajoittaista sipsuttelua lukuunottamatta. Kävimme paluumatkalla laukkaamassa naapuritilan suurella pellolla, jossa tamma sai revitellä niin paljon kuin sielu sietää. Kotipihaan päästyämme allani olikin jo huomattavasti alkumatkaa rennompi ratsu, joka jopa pärski tyytyväisenä puomille päästyämme. Hyppäsin tamman selästä alas, riisuin sen ratsun vermeistä ja talutin neidin pesukarsinaan. Jokakertaisen letkun aiheuttaman sydänkohtauksen jälkeen suihkutin tamman pariin kertaan läpi kauttaaltaan, jonka jälkeen oli aika viedä hyvin töitä tehnyt hevonen takaisin tarhaan kaveriensa pariin.

15.08.2015 - Koska kolme Kintun edellistä varsaa eivät ole onnistuneet vieläkään telomaan itseään hengiltä (eivätkä omistajatkaan ole aloittaneet mykkäkoulua kasvattajaa kohtaan), päätin uskaltautua koittamaan onnea neljännen kerran. Tällä kertaa herraehdokas löytyi peräti omasta tallista, kyseessä oli nimittäin komea kimo saturatsuni Kikon Olivier. Luonteeltaan nämä kaksihan ovat kuin paita ja peppu (kummatkin samanlaisia tuuliviirinarsisteja), mutta koska Kintun kaksi edellistä varsaa, Kantti ja Piiska, olivat ”hieman villistä” isäorista, ei tämänkään tapauksen kanssa kauhean paljon voitaisi mennä vikaan. Nähtävästi avain kapasiteetikkaaseen suomenhevoseen on vajaa mielenterveys, ainakin jos Kintun jälkikasvua on uskominen.

Takaisin aiheeseen: Kinttu siis astutettiin Ollilla, ja jäimme jännityksellä odottamaan mitä parivaljakon geeneillä saataisiin aikaan. Ja voi että, minkä höpönassupienokaisen Kinttu synnyttikään! Varsa ei ollut salaa toivomani kimo, mutta se ei haitannut lainkaan, kun näin tulokkaan suloisen ulkomuodon: vaaleanpunarautias tammavarsa, varustettuna nätillä läsillä. Luonteesta nyt on turha alkaa puhumaan, arvasinhan sen jo etukäteen olevan edellisten kaltainen – tämä tosin vaikuttaisi olevan hieman rauhallisempi tapaus, mikä ei tosiaan ole pahitteeksi. Vaikka mieleni tekisi kovasti jättää varsa omaan talliin kasvamaan, en samasta tammasta aio kahta tammajälkeläistä kasvattaa tulevaisuuden jalostuskäyttöä ajatellen. Sen sijaan Kalmankukaksi nimetty pienokainen tulee saamaan varmasti hyvän kodin Mörkövaarasta tvishan luota, joka on jo jonkin aikaa halunnut oman mini-Kintun talliinsa. Ja sehän vain minulle passaa, 30 päivän palautusoikeutta ei tosin luonnevikojen ilmetessä ole.

22.08.2015 - Valjakkoajovalmennus, valmentaja Paulo L.
Koidutko Kohtalokseni oli enemmän kuin osuva nimi tälle suomenhevostammalle. Kinttu ja hänen ohjastajansa Anniina olivat tulleet valjakkovalmennukseeni. En koskaan ole oikein ollut suomenhevosihminen, mutta Kintussa oli sitä jotain. Valjakko lämmitteli niitetyllä pellolla, jonka olin tänään valinnut valmennuspaikaksi. Se oli mukavaa vaihtelua ainaiselle kentän kiertämiselle. Kinttu olisi kyllä voinut olla asiasta vähintäänkin yhtä innostunut kuin minä ja Anniina. Se kuitenkin vastentahtoisen näköisenä laahusti eteenpäin eikä oikein sanonut mitään Anniinan pyynnöille. Raippaa ei Anniina ollut huomannut ottaa mukaan, joten kävin pikaisesti hakemassa sen.

Palatessani löysin lievästi tyrmistyneen näköisen ohjastajan ja vähintäänkin vuoren kokoisen hevosia syövän jättiläisen nähneen Kintun. Kysyin mitä oikein oli tässä välissä tapahtunut ja Anniina kertoi, että Kinttu tavalliseen tapaansa oli päättänyt nähdä jotain niin tavattoman järkyttävää, että oli ottanut spurtin. Mitään vakavampaa ei kuitenkaan ollut tapahtunut, joten saatoimme jatkaa valmennusta - tällä kertaa raipan avustuksella.

Lämmittelyiden ja ensimmäisten harjoitusten aikana - johon kuului pujottelua - Kinttu löysi kuin löysikin moottorinsa ja alkoi kulkea hieman paremmin. Opastin valjakkoa tehtävissä ja kerta kerralta meno näytti paremmalta. Käynnissä Kinttu oli edelleen vähän laiskanpulskealla päällä, mutta ravissa kulki jo paljon paremmin. Ehkä sekin piti siitä, että piti koko ajan ajatella jotain. Ei sitten ehtinyt katselemaan niitä pelottavia preerialeijonia ja hevosparkoja syöviä jättiläisiä, jotka lymyilivät puskissa. Tai ainakin jos Kintulta kysytään.

Laukkaharjoitukseen päästyämme oli meno jo hyvin ryhdikästä. Laukan tahdissa oli vähän petraamisen varaa ja muutamaan otteeseen sai muistuttaa raipan kanssa, että mitä vauhtia sitä kuuluikaan mennä. Lopulta laukka saatiin koko pujotteluharjoituksen ajan pysymään tasaisena, joten siihen oli hyvä lopettaa. Alun laahustamisen ja sydämentykytysten jälkeen saimme kuitenkin oikein hyvän valmennuksen tähän päivään!

24.08.2015 - Suomen kesä on muistaakseni aikaisempina vuosina alkanut siinä touko-kesäkuun vaihteessa, mutta tänä vuonna saamme kauniissa kotimaassamme nauttia auringon lämpimimmistä säteistä vasta elokuun puolella. Hevoset saavat siis edelleen nauttia pidentyneestä laidunkaudesta, kun me ihmiset hiki hatussa siirtelemme sähkölankatarhoja parempien ruohoplänttien kohdalle. Mitäpä näiden elikoiden vuoksi ei tekisi! On siitä tosin ollut hevosten työskentelymotivaatiolle ehdottomasti hyötyä (pyöristyneiden mahojen lisäksi), sillä jokainen tallin ratsu on tullut mielellään töihin sekä kentälle että maastoon lähdettäessä. Olemmekin päässeet tallin työntekijöiden kanssa treenaamaan hevosia syksyn koitoksia varten oikein urakalla, jonka yhteydessä myös kuuluisat kesäkilot ovat saaneet kyytiä itse kultakin.

Kinttu on jo pidemmän aikaa ollut varsin leppoisalla mielentilalla, mistä allekirjoittanut on luonnollisesti äärimmäisen tyytyväinen. Tamman kisauran loputtua yhteensä 182 sijoituksen turvin (Go Kinttu!) on myös aktiivinen valmentautuminen jäänyt vähemmälle, ja tilalle on tullut leppoisa harrasteratsun virka. Kinttu osaa tosin viihdyttää itseään aiheuttamalla ratsastajalle hetkellisiä sydänkohtauksia ”rauhallisella” maastoreissulla, tai kieltämällä esteradalla juuri ennen estettä nähtyään aivan hirrrveän öhlötin piilottelemassa puomien takana ”Ihan totta äiti, se aiko syörä mut!” –draamakohtauksen jatkaessa tilannetta. Vielä yhdeksänvuotiaanakaan se ei ole päässyt varsamaisesta maailmankuvastaan eroon, jossa jokainen risu, oksa ja männynkäpy on ihmettelemisen arvoinen, jos tamma itse niin haluaa. Eräänäkin päivänä tallimestari oli taluttamassa tammaa tarhasta talliin, kun Kinttu veti liinat pohjaan aivan ykskaks. Lopulta tajusimme, että tamman verenpainetta nosti tallin oven vieressä olevat vihreät kottikärryt. Muuten hyvä, mutta samaista kapistusta on säilytetty samassa kohdassa koko Kintun Vanimassa asumisen ajan. Tamma saatiin loppujen lopuksi houkuteltua sisään toisen tamman mentyä luottavaisin mielin hurjan hevossyöjäkärryn ohi. On se hyvä että Kinttu on pitämässä meidän mielemme virkeinä.

14.09.2015 - ERJ-tarinakilpailut (1/2, linkki kisakalenterissa)
Tehtävänanto: Saavutte kilpailupaikalle hieman myöhässä ja ilmoittautuminen on mennyt jo, suostuttelet kuitenkin vastuuhenkilön lisäämään teidät listaan. Miksi olitte myöhässä, miten tilanne hoitui ja miten sait vastuuhenkilön suostuteltua?

Olisi pitänyt arvata, ettei kisapaikalle ajoissa tulo onnistuisi, kun kyydittävänä oli tammani Kinttu. Vielä aamulla tamma oli käyttäytynyt kuin enkeli konsanaan – se ei stressannut ympärillä tapahtuvia valmisteluja, antoi puunata itsensä kuntoon mukisematta, ja mikä parasta, ei edes yrittänyt tatuoida hammaskalustoaan omistajansa käsivarteen. Niin rauhallista aamua tallilla ei oltu moneen kuukauteen nähty, ja mutisinkin itsekseni lähettäväni illalla raha-anomuksen Veikkaukselle hyvien tähtiasentojen vuoksi. Tapani mukaan huokaisin liian aikaisin, sillä kun oli aika lastata hevoset kuljetuskoppeihin, Kinttu vaihtoi mielialaa höpönassusta hermoheikkoon. Tammalle varsin tuttu traileri oli ehdoton nou-nou, ja se protestoi julmaa kopituskohtaloaan reilun tunnin verran, ennen kuin suostui ottamaan ensimmäistäkään askelta lastaussillalle. Kun Kinttu oli päässyt ottamaan sen pienen askeleen sillalle, tamma rauhoittui täysin. Kirjaimellisesti. Kuljetuskopin kamaluus oli näemmä pyyhkiytynyt tamman mielestä tyystin, ja se tallusteli tyynenä kopissa odottavan hevoskaverinsa viereen. En itse tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta päädyin kuitenkin vain sulkemaan luukut tallimestari apunani ja lähtemään kisapaikkaa kohti niin nopeasti, kuin traileri perässäni uskalsi ajaa.

Olimme luonnollisesti myöhässä omasta aikataulustamme – kiitos Kintun – emmekä ehtineet kisapaikalle ennen ilmoittautumisajan loppumista. Parkkialueelle päästyämme jouduin siis hyppäämään lähes liikkuvasta autosta ulos (en ajanut itse, älkää huoliko) ja lähteä etsimään kansliaa tallin suunnalta. Aikani haahuiltuani löysin etsimäni rakennuksen, ja syöksyin sisään säikäyttäen kanslistin pahemman kerran. Jälkeenpäin säälin kyseistä henkilöä hänen jouduttua kohtaamaan Kintun jäljiltä väsynyt omistaja, joka aloitti maanisen sepustuksensa kuvailemalla rauhallista aamupäivää, mutta lopetti samaisen tarinan viiden minuutin kuluttua vannomalla Kintun vielä joku kaunis päivä saattavan omistajansa hautaan sydänkohtauksen tai vaihtoehtoisesti hermoromahduksen vuoksi. Päästäkseen allekirjoittaneesta eroon kanslisti lupasi lisätä meidät joukon häntäpäätyyn, kun olin vasta pääsemässä tarinani suostutteluvaiheeseen. Ollessani liian häkeltynyt myöntävästä vastauksesta saatoin vain kiittää vastuuhenkilöä sydämeni kyllyydestä ja kiiruhtaa satuloimaan rakasta lohikäärmeponiani.

12.12.2015 - KRJ-tarinakilpailut (2/3, linkki kisakalenterissa)
Tehtävänanto: Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta omasta näkökulmastasi. Tekstin pituus max 300 sanaa.

Koidutko kohtalokseni? Talliporukan keskuudessa tamman nimi on jo vanha vitsi ”Kintun” omalaatuisen luonteen takia, mutta silti kysyn saman kysymyksen hevoseltani joka kerta juuri ennen kisasuoritusta. Välillä Kinttu tuntuu jopa kuuntelevan ja vastaavan kevyellä huokauksella, kuin sanoen ”älä nyt taas murehdi, kyl mä tän hoidan, ku oon aina ennenki hoitanu”. Tänään tamma teki juurikin näin katsellessamme edellisen ratsukon suoritusta, joten uskalsin toivoa tamman pysyvän tänään lapasessa hieman villistä verryttelystä huolimatta – olimme saaneet verryttelykentällä osaksemme enemmän kuin muutaman paheksuvan katseen kanssakilpailijoiltamme. Päätin ratamme alkaessa poikkeuksellisesti antaa tammalle huomattavasti enemmän tilaa edetä omassa tahdissaan, ja pyrin itse vain istumaan tamman selässä rukoillen korkeammilta voimilta apua rauhallisen suorituksen takaamiseksi. En tiedä suotiinko meille tosiaan armoa vai auttoiko ratsastustavan muutos, mutta Kinttu ei ole miesmuistiin toiminut kisoissa niin hyvin kuin se tänään toimi! Tamma aloitti radan leppoisassa ravissa kuunnellen niitä vähiä apuja joita sille annoin, ja se toteutti käskyni tarkasti ajallaan. Ravivoltit? Ei ongelmaa. Kiemuraurat? Helppo nakki. Verryttelyssä kaahailuksi muuttuneet laukkaympyrät? Hallittuja ja symmetrisiä. Radan puolivälin jälkeen uskalsin jo hieman hymyillä ja nauttia ratsastuksesta, joka Kintun kanssa ei todellakaan aina ole itsestäänselvyys, sen verran vaikeasta tammasta kun on kyse. Lopputervehdykseen tultaessa olin kuulemma hymyillyt kuin Hangon Keksi, ja kiitokseksi hienosta radasta Kinttu hukutettiin taputuksiin, paijauksiin ja kotona tietysti porkkanoihin allekirjoittaneen toimesta.

26.12.2015 - ERJ-tarinakilpailut (1/1, linkki kisakalenterissa)
Tehtävänanto: Tapaninpäivä on myös hevosten ja hevosmiesten päivä. Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä tai suorituksesta hevosesi näkökulmasta. Tekstin pituus vapaavalintainen.

Kinkkua täynnä on ratsastajan maha,
onhan kolmatta päivää jouluruokaa jo syöty.
Ratsunkaan nälkätilanne ei oo lainkaan paha,
joten onko ratsukkomme jo ennen suoritusta lyöty?
Metrin esteet vielä valloittaa pitäis,
vaik’ tulitikkuaskin ylitys sydämenlyöntejä lisäis.
”Ehei, et nyt luovuta!”, ajattelee estehirmu Kinttu,
joten ratsastaja yrittää kyydissä pysyä.
Okseri, sarja, pystytkin ylittyy,
maalissa ratsastajakin on jo pelkkää hymyä.

30.12.2015 - KRJ-tarinakilpailut (1/3 & 1/1, linkit kisakalenterissa)
Helppo C -tehtävänanto: Kisasuorituksenne meni aivan pieleen, millaisen facebook tilapäivityksen teet päivästä? Kuka on ensimmäinen kommentoija ja miten hän kommentoi päivitystäsi? Kuinka vastaat kommenttiin?

Tilapäivitys: Ne jotka tietää vähänkin meidän Kintusta, ei varmaan ylläty jos kerron tamman hypänneen kouluaitojen ulkopuolelle kaiuttimista tulevan musiikin hieman nousseen volyymitasoltaan… Eihän sillä kotitallissa olekaan radiota karsinansa vieressä josta Mikko luukuttaa Europea 24/7.
Mikko (tallimestari): Kintulla alkoi selvästi Final Countdown.
Anniina N.: Mulla soi enemmänkin mielessä Beatlesien I’m a Loser –biisin kertosäe maatessani kisaradan kentällä :D

- - - - - - - - - - - - - -

KN Special -tehtävänanto: Verryttelyalueelta pääsi hevonen irti ja tietysti se juoksi suoraan sinun ja ratsusi luo kesken suorituksen. Kirjoita tarina suorituksestanne. Vähintään 100 sanaa.

Vaikka olen kisannut Kintun kanssa helppo B –tason kilpailuissa kymmenien sijoitusten verran, emme ole koskaan ottaneet osaa KN Special –luokkaan – nyt tamman oltua kisaeläkkeellä jo hyvän aikaa ajattelin ottaa sen poikkeuksellisesti mukaan Pikkulinnun tallin uudenvuoden koulukisoihin ja debytoida yhteisen KN –luokkamme. Aktiivisen valmentautumisen puuttuminen näkyi selvästi alkuradassamme, sillä Kinttu kyseenalaisti jokaisen antamani avun, oli se sitten kotoisin ohjasta tai pohkeesta. Viimein laukkaohjelman alkaessa aloin saada tuntumaa tammaan, ja harmittelin kovasti alkuradan luultavasti – ja oikeutetusti –matalaa pistesaldoa. Laukkalävistäjää suorittaessamme saimme yllättäen lisä-actionia rataamme, kun suuri musta puoliverinen ilmestyi lähellä olevan verryttelyradan suunnalta näyttävässä ravissa suoraan Kintun turvan eteen: suomineitoni päätti näyttää lännenratsun taitonsa ja suoritti lähes yhtä näyttävän sliding stopin välttääkseen yhteentörmäyksen. Hetken kaikki kentän lähellä olevat ihmiset ja jopa hevoset pysyttelivät aivan hiljaa, kuin miettien a) mitä kentällä oikein tapahtuu ja b) mitä ihmettä pitäisi tehdä seuraavaksi. Nopein reagoimaan oli tuo musta ruuna joka yritti tehdä Kintun kanssa lähempää tuttavuutta, saaden yllätyksekseni tammalta vastaukseksi luimimisen sijasta kevyen hörähdyksen. Ruunan tultua tarpeeksi lähelle sain napattua sen suitsista kiinni, jotka kisasteward tulikin pian ottamaan haltuunsa. Samalla hän kysyi haluanko aloittaa koko radan alusta vai jatkaisinko vain laukkaohjelmasta eteenpäin, johon minä innoissani vastasin aloittavani radan alusta. Steward kävi ilmoittamassa asiasta tuomarille, joka antoi hyväksyntänsä radan uusinnalle. Toisella yrittämällä Kinttu oli alkuradasta asti kuulolla ja huomattavasti iloisemman tuntuinen ratsastettava, joten tuon mustan karkurin ansiosta saimme vuoden viimeisestä kouluradasta molemmille hyvän mielen ja toivoa tulevalle yhteiselle vuodelle.

12.01.2016 - Estevalmennus, valmentajana Markus Björkholm (kirjoittanut omistaja)
Ratsukon tehdessä itsenäisiä alkuverryttelyjä kasasin päivän tehtäväksi lyhyen radan, johon kuului kaksi pystyestettä ja kaksi okseria. Aloitimme hyppytehtävät pysty-okseri-linjalla, jossa oli neljän pitkän tai viiden lyhyen laukka-askeleen väli. Tällä välillä ratsukko sai hallita kontrollia ennen varsinaisiin hyppyihin siirtymistä, ja näytti siltä että kontrolliharjoitus todella oli tarpeen. Kinttu näytti painavan kädelle halutessaan mennä vain kovempaa ja kovempaa, kun taas ratsastaja unohtui vetokilpailuun tammansa kanssa. Muistutettuani ratsastajan aina häviävän vetokisan ja antavani hieman eväitä parempaan yhteistyöhön, sai Anniina ratsunsa kuuntelemaan paremmin ja odottamaan apuja. Kun sekä lyhyt että pidempi väli sujuivat, oli aika siirtyä radan pariin. Tehtävä ei ollut vaikea, joten halusin nähdä ratsukon säilyttävän temmon tasaisena ja suorittavan kauniita, hallittuja hyppyjä. Pysty-okseri-linjalla tehty työ näytti tuottaneen tulosta, sillä Kinttu ei yrittänytkään lähteä kiihdyttelemään esteiden välillä, vaan ratsastaja sai antaa rauhassa ohjeita ja hieman jopa nauttia matkasta. Koska radassa ei ollut kummempia ongelmia, saivat valmennettavani siirtyä loppuverryttelyihin kevyeen raviin.

13.01.2016 - Estevalmennus, valmentajana Markus Björkholm (kirjoittanut omistaja)
Kaksipäiväisen valmennuksemme toisena päivänä aloitimme hypyt samalla tehtävällä kun eilen, todettuamme sen toimivaksi verryttelyksi Kintulle. Kontrolli näytti olevan tänään heti alusta huomattavasti parempi kuin eilen, joten uskalsin hieman toivoa menestyksekästä valmennusta. Tämän päivän rataan olin lisännyt eilisten kahden pystyn ja kahden okserin lisäksi kolmannen okserin sekä trippelin, joten tehtävää oli hieman enemmän. Pysty-okseri-linja vaihtui myös alkuverryttelyjen jälkeen pysty-pysty-trippeli-linjaan, joka vaatisi ratsukolta ensin hieman kokoamista kulman jälkeen, mutta myös laukan lisäystä jotta 110cm korkeudella oleva trippelin yläpuomi pysyisi kannattimillaan. Jotta tehtävä ei olisi ollut liian helppo, trippelin jälkeen tulisi vielä kääntyä toisesta pienehköstä kulmasta seuraavalle okserille. Muu rata sisälsi melko selkeitä teitä, mutta haasteena oli jatkaa ratsastusta koko radan läpi eikä jäädä matkustelemaan. Tähän kaatuikin ratsukon ensimmäinen rata, sillä alkuradan helpot osat olivat kuin puoliunessa juostuja. Yksi puomi putosikin pystyltä, jonka jälkeen ratsastaja tuntui heräävän ja laittavan hevosensa vihdoin hyppäämään kunnolla. Pysty-pysty-trippeli sujui puhtaasti, sen jälkeisessä kulmassa oli pieniä erimielisyyksiä, mutta ratsukko pääsi yhdessä seuraavalle okserille ja siitä yli. Viimeinen pysty sujui rutiininomaisesti. Jatkoimme radan hiomista keskittyen koko rataan (jota jouduin painottamaan ratsastajalle muutamaan otteeseen, matkustamaan ei saanut jäädä!) yksittäisten tehtävien sijaan, kunnes ratsukko suoritti tehtävät varmasti ja hallitussa tahdissa. Tämän jälkeen he saivat siirtä loppuverryttelyyn.