RIP Kuunpilke TK (k. 31.03.2016)

Nimi Kuunpilke TK Rotu, sukupuoli Suomenhevosori
Syntymäaika 05.04.2014 Säkäkorkeus 158cm
Väri Musta Rekisterinro VH14-018-0673
Painotuslaji Kouluratsastus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Vaativa B, vaativa valjakko Kasvattaja Taikakuun Kartano
KTK II, KRJ I, SLA I, SV III, jälkeläisluokka C



Kuvien © Anniina N.

Luonnekuvaus »

Kuu on kuin iloinen duracell-pupu, joka on juonut tölkillisen Red Bullia heti herättyään. Ori on jatkuvasti menossa jonnekin, eikä paikallaan pysyminen tule kuuloonkaan normaalina päivänä. Herkkohermoisille Kuu onkin oikea painajainen, mutta pienellä huumorilla orin sähläilystä saa pientä iloa irti synkkään arkeen.

Hoidettaessa Kuu on pidettävä käytävällä kahdella narulla kiinni. Muualla se pyörii ympäri minkä ehtii, tehden hoitajan työn näin ollen hankalaksi. Kuu haluaa tutkia jokaisen harjan tarkkaan ennen sen käyttöä – voisihan kyseessä olla poninsyöjäharja! Huolellisen haistelun jälkeen Kuu rauhoittuu hetkeksi ja antaa hoitajan tehdä työnsä, kunnes keksii jälleen jonkin stressinaiheen. Satuloinnin ori antaa hoitaa rauhassa, mutta suitsittaessa se lähinnä leikkii kirahvia. Johdonmukaisella toiminnalla Kuun saa laskemaan päänsä alas suitsimisen ajaksi.

Kuu on hankala ratsastettava energisyytensä takia. Jos se ei alkukäynneistä asti saa juosta haluamaansa tahtia, alkaa herra hyppiä hermostuneena jokaisen varjon ja tuulenvireen havaitessaan. Ratsastajan on osattava siirtää Kuun keskittyminen liikkeen muodostukseen, mikä ei olekaan helppo tehtävä. Liikettä orista nimittäin löytyy, mutta Kuu jää herkästi polkemaan paikalleen jos ei saa juosta kovaa. Jos orin saa ratsastettua ohjan ja pohkeen väliin, se suorittaa tasaisella varmuudella vaativa B –radan. Kuun vahvuuksia ovat avo- ja sulkutaivutukset, kun taas rauhallinen kokoaminen tuottaa ongelmia.

Kisapäivän aamuna Kuu huomaa selvästi ihmisten jännittyneisyyden, ja alkaa itsekin kerätä kierroksia. Traileriin se menee lyhyellä suostuttelulla ja rauhallisen hevoskaverin odottaessa heinäverkon kera, matkustus taas ei tuota ongelmaa. Kisapaikalla Kuu on aluksi selvästi innokkaan jännittynyt, huudellen uusille tuttavuuksille ja yrittäen vetää taluttajaa perässään. Varustaminen on usein pientä sähläystä, mutta Kuun tavat opittuaan tilanteista selviää pitämällä oman pään kylmänä. Verryttely on mahdollinen katastrofialue – ori on ympäröity lukuisilla jännittävillä tekijöillä, jotka yhdessä tekevät siitä tikittävän aikapommin. Ratsastajan tehtävä on suunnata kaikki orin tarmo tulevaan kisasuoritukseen. Jos palaset loksahtavat kohdilleen, saa Kuusta mainion kisakumppanin.

Sukutaulu »

i.

Uusikuu TK
sh, prn, 160cm
KTK III, KRJ I, VVJ I, SLA I, SV II

ii.

VIR MVA Ch Kuunpimennys
sh, m, 158cm
KTK II, KRJ I, SLA I, VVJ II

iii.

VIR MVA Ch Pyyhältäjä
KTK I, KRJ I

iie.

VIR MVA Ch Haavetyttö
KTK II, KRJ I

ie.

Riiviöiden Napostella
sh, prt, 157cm
VVJ III, SLA II, SV II

iei.

Ch Pormestari
KTK III, KRJ II, YLA2

iee.

Mehtän Nappo

e.

Koistilan Sorja
sh, prt, 153cm
KTK III

ei.

Sankari
sh, trt, 160cm
KTK III

eii.

Rehtori

eie.

Elämän Eliksiiri

ee.

Ch Lohkotar TIE
sh, vrt, 156cm
KTK II

eei.

Peikkometsän Ilkikurinen

eee.

Tuhonavain TIE

Jälkeläiset »

s. 07.07.2014, t. Kadotettu Vienna (KTK III, KRJ I), e. Kadotettu Vierre
s. 12.08.2014, o. Kuunmusta (KTK II), e. Fiktion Aaria
s. 09.09.2014, t. Kaarnan Unikuu, e. Kaarnan Unikko
s. 19.01.2015, o. Vaniman Kuusivaras, e. Moon Joulutarina
s. 10.06.2015, t. Vaniman Tuonenkuu, e. Tuonenvaaksa

Kisakalenteri »

KTK II

19 + 19 + 17 + 19 = 74p (lokakuu 2014)

KRJ I

9 + 43 + 21 + 20 + 14,5 = 107,5 p. (elokuu 2015)

SLA I

14 + 21 + 22 + 25 + 13 = 95 p. / SLA-I (joulukuu 2015)
1. Hyvät tyypit ja leimat (4p.)
2. Hyvä pää, pään ja kaulan liittymä ahtaanlainen, piirteetön säkä, ok lavat (4p.)
3. Painunut selkä, takakorkea, jyrkkä lautanen, pitkähkö runko (2p.)
4. Takajaloissa pystyhköt vuohiset (4p.)

SV III

rakenne 10, suku 5, käytöskoe 5 = 20 (toukokuu 2014)

Jälkeläisluokka C

myönnetty 03.09.2015

Näyttelymenestys:
09.09.2015 NJ - Susiraja - irtoSERT (pt. Welby)

10.07.2014 VSN - Seljasaaren Kartano - CH
20.07.2014 VSN - Hymni - SW1
26.09.2014 VSN - Vanima - SW4
23.03.2015 VSN - Rohkelikko - RCH
21.09.2015 VSN - Rohkelikko - SW4

15.05.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - LKV5, I-palk.
15.08.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - LKV5, II-palk.
15.11.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - LKV5, I-palk.

KRJ - 50 sijoitusta, joista 6 on voittoja + 3 CUP
21.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/40
21.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
22.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/40
22.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/40
22.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/30
23.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/30
23.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/30
23.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 6/40
24.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
24.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/40
24.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
25.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
26.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B (tarina, kts. päiväkirja) - 3/10
26.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/33
27.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/40
27.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
27.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
28.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 6/40
28.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
28.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/30
28.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 7/50
30.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/40
30.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 7/50
31.05.2014 KRJ-CUP - Kutsu, vaativa B - 6/371
31.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/60
31.05.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/40
31.05.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
01.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/40
01.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/60
01.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/50
02.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/40
02.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/30
02.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/30
02.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/61
04.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
05.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
05.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/60
05.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/60
06.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/40
07.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/60
07.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/50
07.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/50


08.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/60
08.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/30
09.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/60
16.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/60
16.06.2014 KRJ - Kutsu, helppo A - 7/50
27.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/40
28.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
06.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/50
30.06.2014 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
30.11.2014 KRJ-CUP - Kutsu, helppo A - 15/348
31.01.2015 KRJ-CUP - Kutsu, vaativa B - 38/415

VVJ - 20 sijoitusta, joista 5 on voittoja
Kuun pari pariluokissa on Viehättävän Vuksari.
21.05.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 3/29
21.05.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 2/30
22.05.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 1/30
29.05.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 1/29
01.06.2014 VVJ - Kutsu, noviisi yhdistetty (pari) - 1/30
03.06.2014 VVJ - Kutsu, noviisi yhdistetty (pari) - 2/22
10.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 3/30
10.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 3/30
11.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 2/30
14.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 2/30
16.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 4/40
18.06.2014 VVJ - Kutsu, noviisi yhdistetty (noviisi) - 1/19
20.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 3/30
25.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 4/30
26.06.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 1/30
29.06.2014 VVJ - Kutsu, noviisi yhdistetty (pari) - 4/30
30.06.2014 VVJ - Kutsu, noviisi yhdistetty (pari) - 4/30
02.07.2014 VVJ - Kutsu, noviisi yhdistetty (pari) - 5/30
10.07.2014 VVJ - Kutsu, vaativa yhdistetty - 5/30
31.08.2014 VVJ-CUP - Kutsu, vaativa yhdistetty - 3/54

VSR - 6 sijoitusta, joista 2 on voittoja
31.05.2014 VSR CUP (koulu) - Kutsu, vaativa B - 8/94
31.10.2014 VSR-CUP (valjakko) - Kutsu, noviisi yhdistetty (parilk) - 1/12
30.11.2014 VSR-CUP (valjakko) - Kutsu, noviisi yhdistetty (parilk) - 2/12
31.12.2014 VSR-CUP (valjakko) - Kutsu, noviisi yhdistetty (parilk) - 1/13
28.02.2015 VSR-CUP (valjakko) - Kutsu, noviisi yhdistetty (parilk) - 3/13
31.03.2015 VSR-CUP (valjakko) - Kutsu, noviisi yhdistetty (parilk) - 2/13



Päiväkirja & valmennukset »

26.05.2014 - Tarinakilpailut (3/10, linkki kisakalenterissa)
Tehtävänanto: Mahtipontinen romaanikatkelma: kirjoita vähintään 15 virkkeen tarina sinun ja ratsusi satunnaisesta päivästä. Tuomaristo odottaa tuotoksilta suuruudenhulluutta ja hevoskirja-kliseiden runsasta käyttöä. Päästä sisäinen kirjailijasi valloilleen ja hurmaa katkelmalla, joka on kuin suoraan satumaisesta tyttöjen heppakirjasta!

Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, oli seesteinen kesäpäivä. Päätin lähteä uljaan mustan Kuu-orini kanssa maastoreissulle ihanan sään kunniaksi. Hoidin ja varustin siis innokkaan ratsuni ja hyppäsin puomilta selkään. Satula narskui Kuun liikkeiden tahdissa edetessämme rauhassa pellonreunaa pitkin kohti läheistä uittopaikkaa.

Samassa kuitenkin ratsuni pelästyi naapurin Mustin haukahdusta ja kiihdytti hurjaan kiitolaukkaan. Roikuin Kuun harjassa kiinni kaksin käsin ja yritin saada sitä pysähtymään - tuloksetta. Kauhuissani ymmärsin meidän lähestyvän maastoesterataa, ja edessämme häämöttikin jo radan isoin este, 130cm korkea tukki. Tein kaikkeni saadakseni Uljaan Mustan pysähtymään tai edes kääntymään, mutta se porskutti villiintyneenä eteenpäin. Enää kymmenen askelta esteeseen - ääni päässäni käskee hyppäämään pois selästä. Kahdeksan - ymmärrän, etten voi riskeerata Kuun kadottamista tiheään metsään. Kuusi - koitan vielä kerran kaikkien apujen kera pysäyttää hevosen. Neljä - otan tukevamman asennon satulassa. Kaksi - rukoilen Taivaan Isää auttamaan esteillä täysin lahjattoman Kuun tukista yli. Hyppy - suljen silmäni ja toivon parasta.

Kuu ponnistaa valtavalla voimalla esteen yli. En ymmärrä, kuinka ori sen tekee, mutta laskeudumme puhtaasti maahan edes hipaisematta tukkia. Kuu ottaa vihdoin pidätteet läpi ja hidastaa ravin kautta käyntiin. Laskeutuessani sen selästä katson tukkia ja mietin, olenko pudonnut jo aiemmin selästä lyöden pääni ja kuvitellen kaiken tämän. Kuu on juuri selvittänyt ainoan koskaan hyppäämänsä maastoesteen täysin puhtaasti, ja nyt se mutustaa tyytyväisenä ruohoa minun tuijottaessa sitä ja estettä vuoron perään. Kiivettyäni haparoiden takaisin orin selkään lähdimme talsimaan hitaasti takaisin kotiin päin - uittaminen saisi jäädä toiseen kertaan.

31.05.2014 - Kävimme tänään Kuun ja viiden muun hevoseni voimin kilpailemassa kouluratsastuksen parissa. Kuu oli aamusta asti hyvin energisen tuntuinen, joka näkyi innostuneena tepasteluna jo tarhan portilta haettaessa. Päästyämme kisapaikalle Kuu halusi ilmoittaa paikalla oleville leideille kulmakunnan komeimman orin saapuneen paikalle. Onneksi pöllöily loppui siihen, ja verryttelyssä ori oli luultavasti parempi kuin koskaan - pehmeä suusta ja vastaanottavainen kaikille avuille. Kuski oli jo tässä vaiheessa yhtä hymyä!

Ensimmäinen rata, luokkana helppo A, sujui todella mukavissa merkeissä. Lähdimme neljänkymmenen ratsukon joukon jälkipäässä, mutta onneksi päästessämme radalle Kuu oli edelleen yhtä hyvässä vireessä kuin verryttelyssä. Radan jälkeen lähdimme saman tien valmistautumaan seuraavaan luokkaamme, eli vaativaan B'hen. Tässä luokassa lähdimme ensimmäisinä, joten tyydyimme vain kävelemään parkkialueella. Toisen radan alkaessa ori tuntui edelleen unelmalta ratsastaa, ja taisinkin hymyillä koko suorituksen ajan. Kun pääsimme katsomaan tuloslistoja B-luokan päätyttyä, luulin olevani unessa - helpossa olimme olleet kolmannella sijalla, ja vaativassa parantaneet toiselle sijalle! Kotiin päästyämme Kuu sai reilun porkkana-annoksen ja viilentävän suihkun kuuman päivän päätteeksi.

12.10.2014 - Kouluvalmennus, valmentajana Miivi
Kuu tepasteli maneesin ovella, taisi pelätä hirviöitä. Anniina yritti kiskoa hevosta sisään, ja hetken kuluttua onnistukin siinä. Maneesissa tullessa kaartoon hevonen ei olisi malttanut pysyä paikallaan, ja sainkin yrittää pidellä oria ratsastajan kiivetessä selkään. Alkukäynnit olivat yllättävän energiset, ja kokoaminen ei juurikaan tuottanut vaikeuksia ainakaan alkuvalmennuksesta. "Hyvä, mutta yritä saada Kuu rauhoittumaan, kohta se alkaa nyppiä kuolainta. Tee paljon voltteja, ja taivuttele hevosta - mieluusti ravissa", ohjeistin ratsukkoa. "Volttien ei tarvitse olla juuri oikeankokoisia, vaan pienemmätkin kelpaavat, nyt ei olla kisoissa", muistutin vielä. Vähitellen työskentely rauhoittui, eikä liikkuminen ei ollut enää samanlaista hötkyilyä. Silloin oli aika kokeilla laukkaa, olihan hevonen aika hyvin tuntumalla. Laukka nousi, mutta Kuun muoto rikkoutui laukassa. Oli tämäkin tason Vaativa B valmennus, ajattelin ennen kuin pyysin Anniinaa valmistelemaan laukan paremmin seuraavaa kertaa varten. Seuraava laukka oli hieman onnistuneempi, mutta suurin vihollisemme, aika ilmoitti loppumisestaan. Sen vuoksi kerroinkin ratsukolle loppupalautteen, joka oli pakko aloittaa sanoilla "Minä kun luulin teidän olevan Vaativan Been tasoinnen ratsukko…".

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Background Labs
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse