RIP Vaniman Sekkipeli (k. 13.05.2018)

Lempinimi Sekki Rotu, sukupuoli Suomenhevosori
Syntymäaika 12.01.2015 Säkäkorkeus 157cm
Väri Tummanpunarautias Rekisterinumero VH15-018-0262
Painotuslaji Kouluratsastus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Vaativa B Kasvattaja Vanima
KTK III - myönnetty 20.03.2016
KRJ I - myönnetty 15.01.2017
SLA I - myönnetty 20.05.2017
SV I - myönnetty 20.03.2015
Jälkeläisluokka C - myönnetty 28.04.2017
Ikäryhmäkilpailujen toisessa osakilpailussa 15.05.2015 jaettu 9. sija (4-vuotiaat) pistein 3+3+10=16.
Askellaji-/koulukokeessa 19/22, 50cm estekokeessa 17/22 ja rakennearvostelussa I-palkinto.

Luonnekuvaus

Sekki on saanut kyseenalaisen kunnianimen tallityöntekijöiden keskuudessa, nimittäin tallin hölmöimmän hevosen tittelin. Vaikka kasvattajana haluaisin toki kehua hevosen maasta taivaisiin ja jopa evätä orin saaman "kunnian", en voi väittää heidän olevan väärässä - Sekki voi hajamielisyydessään törmätä karsinansa oveen kävellessään sieltä ulos tai kaataa juomaämpärin unohdettuaan nostaa päänsä ylös tarpeeksi ajoissa. Kahden eri eläinlääkärin huolellisen tutkimuksen jälkeen uskoin ettei Sekissä ole varsinaisesti mitään vikaa, jos nyt sen omalle terveydelle haitallista unelmointia ei lasketa. Muiden hevosten kanssa ori on suoranainen lammas, eikä se todellakaan laita tikkuakaan ristiin yrittääkseen parantaa omia asemiaan esimerkiksi kesälaitumen ruunien joukossa, oreista puhumattakaan.

Kun orin hakee ulkoa tarhasta talliin, se köpöttelee kaikessa rauhassa hakijaansa vastaan. Siis iiihan kaikessa rauhassa, sillä Sekin mielestä elämässä ei ole kiire mihinkään. Viimein kun herra suvaitsee siunaantua paikalle, sen voi taluttaa talliin vaikka otsatukasta perässä vetäen: Sekki ei välitä vaikka matkan varrella olisi lauma tammoja, käynnissä oleva traktori tai jopa kukkuroillaan oleva heinäkärry. Sama meno jatkuu hoitotilanteessakin, sillä orin voi huoletta jättää ulos hoitopuomille seisoskelemaan ilman riimunnaruja. Kesäisin ori kannattaakin hoitaa ulkona, sillä silloin Sekillä on pienempi mahdollisuus törmätä vaikkapa siihen karsinanoveen, johon ori on päänsä kolauttanut aivan liian monta kertaa. Orin hoitaminen sujuu seesteisissä tunnelmissa sen antaessa hoitajan häärätä ympärillään miten tahansa ja harjata itseään mistä tahansa, luonnollisesti lotkauttamatta korvaansakaan. Jos Sekkiä pyytää siirtymään askeleen sivuun, se siirtyy, mutta ei ota yhtäkään ylimääräistä askelta mihinkään suuntaan. Kaviot se kuitenkin nostaa pyydettäessä kunnon kansalaisen tavoin.

Ratsuna Sekki on hidas vertymään (mikä yllätys). Oikeastaan hidas on lievä sana kuvaamaan orin menohalujen lisääntymistä, sillä tunti on Sekin kanssa vielä lyhyehkö harjoitusaika. Se kyllä taipuu jo alkuratsastuksesta hyvin, mutta sille on vain suotu harvinaisen vähän taipumusta eteenpäinpyrkimykseen. Sekkiä voisi kuitenkin verrata diesel-moottoriin: vertymisessä ehkä menee aikansa, mutta kun ori saa oman moottorinsa käyntiin, se kulkee eteenpäin kuin juna, eikä lopeta työntekoa ennen kuin sille annetaan lupa. Se onkin Sekin parhaita puolia, ja juurikin orin työmoraalin ansiosta se on saatu koulutettua jopa vaativiin koululuokkiin asti. Sen liikkeet eivät todellakaan ole puoliverimäisen liidokkaat, mutta Sekki tekee vaaditut tehtävät kuuliaisesti, ja verryttyään se tekee ne jopa tarkasti ajallaan. Hitaudesta huolimatta kootut liikkeet ovat orin vahvuus, ja niiden lisäksi Sekin raviohjelma on yleensä kaunista katseltavaa.

Sukutaulu

i.

Susikallion Saita-Peli
sh, vprt, 158cm
KTK II, KRJ III, SLA II, YLA2, JL C

ii.

Vionan Helmipeli
sh, prt, 151cm

iii.

Viisikon Tuulenkosija

iie.

Doran Helmi

ie.

Varjon Rönsylilja
sh, vrt, 154cm
YLA3

iei.

Rääväsuu RÖK
YLA2

iee.

Vänkä KAT
YLA2

e.

Ventoksen Ranttali
sh, prt, 152cm
KRJ I, ERJ I, SLA I, JL C

ei.

Ristiseiska AR
sh, rt, 152cm
KRJ III, ERJ III, KERJ III, SLA II, YLA1

eii.

Marjametsän Aatu

eie.

Bellin Yllätys

ee.

Ch Sannin Werililja
sh, klm, 154cm
KTK III, KRJ II, YLA1

eei.

Sannin Miro

eee.

Sannin Wilhelmiina
YLA2

Huom! Katso myös pidennetty sukutaulu.

Jälkeläiset

s. 20.06.2015, o. Vaniman Serpentis (KTK II, KRJ I, JL C), e. Hymnin Tähtipöly
s. 29.02.2016, t. Vaniman Rauhamieli, e. Hetken Ruusumieli

Kilpailukalenteri

15.08.2015 VSR - Suomenhevosten rotunäyttely - II-palk.

KRJ - 47 sijoitusta, joista 4 on voittoja + 1 CUP
17.02.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
24.02.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
25.02.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/30
25.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
25.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
26.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
26.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
26.02.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/30
26.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
26.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/30
27.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/40
28.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/30
28.02.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/30
02.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
03.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/30
03.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 6/40
04.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
04.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
04.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/40
04.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 1/30
05.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/30
06.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
07.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/30
07.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/30
07.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/30
08.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/30
08.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
08.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 2/40
09.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/30
10.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
10.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 7/50
10.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 3/40
10.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 4/40
11.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/50
12.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 5/40
13.03.2015 KRJ - Kutsu, helppo A - 6/40
13.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/30
13.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 1/40
14.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
14.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
15.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 2/30
17.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 6/40
18.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 3/30
19.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/30
19.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 5/40
20.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/30
21.03.2015 KRJ - Kutsu, vaativa B - 4/40
31.12.2015 KRJ-CUP - Kutsu, vaativa B - 19/297
VSR - 2 sijoitusta, joista 0 on voittoja
31.07.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, vaativa B - 5/99
30.11.2015 VSR-CUP (koulu) - Kutsu, vaativa B - 4/119

Päiväkirja & valmennukset

14.05.2016 - "Traktorin lana meni rikki just äsken, kun tein pienen taktisen ohjausvirheen pakki päällä. Tai siis enhän mä ees nähny sitä puuta!". Mikon jatkaessa selitystään traktorin peilien ihmeellisestä siirtymisestä juuri ratkaisevalla hetkellä eivät enää kantautuneet korviini, sillä mietin vain tulevaa valmennusta, jota ennen kenttä olisi saatava tasoitettua kunnolla - ratsukoita oli nimittäin tulossa tallin ulkopuoleltakin, olihan Vaniman kenttä varattu vierailevaa valmentajaa varten. Valmennukseen oli toki vielä reilut kolme tuntia aikaa, mutta vääntyneen lanan korjaamiseen tarvittaisiin työkaluja, joita tallilta ei löydy, ja lauantaisin paikalliset korjaamot eivät ainakaan olisi avoinna.

Mitä tekee siis tallinomistaja pinteeseen jouduttuaan? Muistaa jo vuosia sitten hylätyn pikkulanan, jota ei edes voisi kiinnittää traktoriin, sillä kyseinen härpäke on ollut käytössä tilan edellisen isännän aikaan. Mutta hevosvoimiahan tallista löytyy muualtakin kuin John Deerestä, oikein yli 60 kauramoottorin verran! Mietittyäni hetken minkä uljaista ratsuistani uhraisin rankkaan fyysiseen suoritukseen ("härpäke" ei nimittäin ole kovin kevyt), päädyin lopulta hakemaan tallista kaksi hevosta - Merrin ja Sekin. Ensimmäinen pääsi mukaan työmoraalinsa ansiosta, sillä hevonen kiipeäisi parhaimmillaan puuhun jos ihminen sitä pyytäisi, kun taas toinen tuli napattua mukaan hevosen ameebamaisen luonteen takia: Sekki seuraisi Merrin rinnalla kuuliaisesti, vaikka ei olekaan kovin kokenut vetohevonen. Molemmat ovat lisäksi melko saman kokoisia, joten niistä saataisiin muodostettua tasapainoinen vetopari.

Vanhojen valjaiden löydyttyä ja niiden pikaisen pesemisen jälkeen (sekä reilun pehmustamisen, huolestuneena omistajana en raaskinut laittaa niitä suoraan orieni päälle, vaikka Mikon mielestä vouhotinkin aivan liikaa) suuntasimme tallin ykköskentälle, ja kiinnitimme traktorilla kentälle tuodun lanan hevosten valjaisiin. "Noh, here goes nothing", ajattelin antaessani Merrille ja Sekille käskyn siirtyä käyntiin. Molemmat vierastivat ensimmäisillä askelilla alaspäin suuntautuvaa painolastia, mutta sain pian huokaista helpotuksesta niiden tasatessa askeliaan ja alkaessa kulkea nätisti parivaljakkona. Tehtävä ei kuitenkaan ollut helppo kentän koon takia, mutta aikamme pyörittyämme kentällä totesin lopputuloksen olevan melko vakuuttavan näköinen. Eikä aika edes jäänyt viime tippaan! Merri ja Sekki olivat todellakin ansainneet ylimääräisen päiväheinäannoksen, jotka ne saivatkin nauttia tarhassaan huolellisen hoitotuokion jälkeen - vaikka päivän kokeilu osoittautuikin menestykseksi, lähtee traktorin lana heti maanantaina korjaukseen.

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Chun Kit To (by-sa 2.0)
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse