RIP Fiktion Varpu (k. 30.12.2016)

Lempinimi Varpu Rotu, sukupuoli Suomenpienhevostamma
Syntymäaika 18.01.2009 Säkäkorkeus 148cm
Väri Rautias Rekisterinumero VH05-018-5995
Painotuslaji Kouluratsastus Omistaja Anniina N. (VRL-09182)
Koulutustaso Vaativa B Kasvattaja Milja, Fiktio
KTK III - myönnetty 31.05.2011
KRJ I - myönnetty 15.06.2016
SLA II - myönnetty 20.10.2016

Kuvat © Anniina N.

Luonnekuvaus

Suurin osa minulle päätyneistä hevosista on tullut talliini varsana heti vieroituksen jälkeen. Varpu on tästä joukosta poikkeus, sillä tamma oli Vanimaan saapuessaan ehtinyt täyttää jo 13 vuotta - normaalien käsittelyharjoitusten sijaan pääsimme tamman kanssa suoraan kouluratsastusharjoitusten pariin, kunhan Varpu oli tottunut uuteen kotiinsa kunnolla. Ensimmäisistä päivistä lähtien huomasin Varpussa kaksi seikkaa: tamma on äärimmäisen ystävällinen niin ihmisille kuin muille hevosillekin, mutta tietyllä tapaa myös todella ujo ja jopa arka muiden seurassa. Tarhasta hakiessakin se tulee nätisti kutsuttaessa luokse, mutta hidastaa vauhtiaan paria metriä ennen ihmistä kuin kysyen "kutsuithan nyt ihan varmasti minua?".

Hoidettavana ollessaan Varpu on hieman jännittynyt, eikä aina tietäisi miten sen pitäisi suhtautua hoitajaansa. Välillä tamma unohtaa hermoilunsa nauttiessaan pitkistä, mukavista harjanvedoista, jolloin koko hevonen tuntuu olevan sulaa vahaa hoitajan käsissä. Pienikin väärä liike tai vähänkin kovempi ääni saa Varpun sätkähtämään unistaan hereille ja aloittamaan huolehtimisensa uudestaan, joten hoitajan olisi hyvä olla rauhallinen liikkeissään ja hoitaa tammaa pehmein, mutta varmoin ottein. Lapsien kanssa tamma harvemmin uskaltaa rentoutua, mutta se kuitenkin pitää pikkuihmisiltä saamastaan jakamattomasta huomiosta. Varpun varustaminen sujuu poikkeuksetta hyvin, sillä se ei pullistele ja antaa laittaa suitset nätisti päähänsä.

Varpu on suomenhevoseksi todella hyvin koulutettu, mistä hyvä menestys vaativa B-tasoisissa koululuokissa on omiaan kertomaan. Tamma on harvinaisen yritteliäs tapaus, sillä se tekee huononakin päivänä kaikki mitä siltä pyydetään haraamatta lainkaan vastaan. Varpu on kuitenkin hyvin herkkä hevonen, joten "kaikki mitä pyydetään" sisältää myös ratsastajan epähuomiossa antamat avut - tamman selkään onkin asiaa vain, jos omaa vakaan istunnan ja kyvyn antaa pehmeitä ohjasapuja. Varpun liikkeitä ei voi kehua lennokkaiksi, mutta se suorittaa tasaisen varmalla tahdilla kaikissa kolmessa askellajissa siltä vaaditut asiat. Laukka on tamman paras askellaji ja käynti taas heikoin, mutta kunnollisella verryttelyllä siitäkin saa vaativaan B:hen vaaditun tasoista.

Kuljetuksessa Varpu seisoo rauhassa paikallaan, oli sen mukana toinen hevonen tai ei. Kilpailupaikalla Varpu näyttää usein eksyneeltä linnunpoikaselta, joka tarrautuu tutun hoitajansa hihaan hakien tästä turvaa. Tamma ei stressaa vieraita paikkoja, se ei vain tunnu lainkaan tietävän, miten sen pitäisi suhtautua ympäröivään hälinään ja vieraisiin hevosiin. Verryttelyssä se keskittyy ratsastajaansa muiden hevosten sijasta, ja tuttujen kouluratsastusliikkeiden tekeminen tuo tammalle mielenrauhan sen päästessä tekemään asioita, joita se jo osaa tehdä. Varpun kanssa kannattaa ottaa melko lyhyt verryttely, jotta tamma ei väsähdä ennen kisakentälle pääsyä. Liian pitkä verryttely rokottaa tamman liikkeiden jo valmiiksi vähäistä lennokkuutta, jolloin prosentit luonnollisesti eivät yllä tamman todelliselle osaamistasolle. Väsyneenäkin Varpu kuitenkin tekee ratsastajan pyytämät asiat parhaansa mukaan, ollen siis otollinen kisakumppani kouluradoille.

Sukutaulu

i.

VIR MVA Ch Meren Juhani
sh, vprt, 144cm
KTK II, YLA1

ii.

Taikakuun Veriveli
sh, tprt, 147cm

iii.

Samooja TK
esiKTK

iie.

K.T Lilja
esiKTK

ie.

Piiloprinsessa VOE
sh, hprn, 145cm

iei.

Kirveltäjän Kirous
VVJ III, WRJ II, YLA2

iee.

Sydänyön Suomineito

e.

VIR MVA Ch Haavelaakson Milja
sh, prt, 149cm
KTK II, KRJ I, VVJ I, KRL II, SLA II, YLA1, VSR:n ja KRJ:n JL AB

ei.

VIR MVA Ch Nerian Eemil
sh, vkk, 147cm
KTK I, KRJ I, VVJ I, YLA1

eii.

Kapoeira
KTK II, YLA1

eie.

Syreenin Quuluisa
KTK I, KRJ II, SLA II

ee.

Ch Wadelman Kuvitelma
sh, prt, 150cm
KTK I, KRJ III, SLA I*, YLA2, ATC II

eei.

Nerian Komu

eee.

EL Valottaren Ainoa

Jälkeläiset

s. 10.01.2010, o. Kivikylän Viljo, i. Raadelman Werneri
s. 20.03.2010, t. Keinumäen Vaimoparka, i. Keinumäen Väiski
s. 22.08.2015, t. Vaniman Vaimoainesta, i. Välähdyksen Amor
s. 15.01.2016, t. Vaniman Viriketti, i. Vaniman Vilkastus

Kilpailukalenteri

KRJ - 47 sijoitusta, joista 8 on voittoja + 1 CUP
29.10.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 6/50
02.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 2/50
02.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 5/50
06.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 7/50
08.11.2015 KRJ - Fiktio - Vaativa B - 1/40
11.11.2015 KRJ - Petäjävaara - Helppo A - 6/50
12.11.2015 KRJ - Fiktio - Vaativa B - 4/40
13.11.2015 KRJ - Fiktio - Vaativa B - 6/40
13.11.2015 KRJ - Petäjävaara - Vaativa B - 1/50
14.11.2015 KRJ - Fiktio - Vaativa B - 5/40
15.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 3/50
17.11.2015 KRJ - Holmberg - Vaativa B - 6/50
17.11.2015 KRJ - Vihkilä - Vaativa B - 1/30
19.11.2015 KRJ - Tuikun Talli - Vaativa B - 7/50
21.11.2015 KRJ - Holmberg - Vaativa B - 5/50
23.11.2015 KRJ - Koskimäki - Helppo A - 5/30
26.11.2015 KRJ - Koskimäki - Helppo A - 1/30
29.11.2015 KRJ - Koskimäki - Helppo A - 2/30
29.11.2015 KRJ - Koskimäki - Helppo A - 4/30
29.11.2015 KRJ - Holmberg - Vaativa B - 4/50
09.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 7/50
13.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 3/50
15.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 5/50
15.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 4/50
16.12.2015 KRJ - Viehättävä - Vaativa B - 2/50
20.12.2015 KRJ - Vihkilä - Vaativa B - 3/40
21.12.2015 KRJ - Vihkilä - Helppo A - 4/40
31.12.2015 KRJ-CUP - Aittohaara - Vaativa B - 24/297
26.01.2016 KRJ - Heili - Vaativa B - 3/70
28.01.2016 KRJ - Heili - Vaativa B - 6/70
31.01.2016 KRJ - Heili - Vaativa B - 4/70
05.02.2016 KRJ - Március - Vaativa B - 5/30
06.02.2016 KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 5/60
10.02.2016 KRJ - Március - Vaativa B - 2/30
12.02.2016 KRJ - Március - Helppo A - 5/30
13.02.2016 KRJ - Hukkapuro - Vaativa B - 4/30
14.02.2016 KRJ - Härdelli - Helppo A - 3/30
14.02.2016 KRJ - Ascuns Farm - Vaativa B - 3/30
15.02.2016 KRJ - Ascuns Farm - Vaativa B - 1/30
15.02.2016 KRJ - Härdelli - Helppo A - 4/30
16.02.2016 KRJ - Härdelli - Helppo A - 2/30
16.02.2016 KRJ - Hukkapuro - Vaativa B - 2/30
16.02.2016 KRJ - Ascuns Farm - Vaativa B - 1/30
17.02.2016 KRJ - Ascuns Farm - Vaativa B - 2/30
17.02.2106 KRJ - Március - Helppo A - 3/30
19.02.2016 KRJ - Március - Helppo A - 4/30
20.02.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 1/30
28.02.2016 KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 1/30

Päiväkirja & valmennukset

01.11.2015 - Varpu-tamma kotiutui parisen viikkoa sitten talliini, ja tänään oli tarkoitus ottaa tamma mukaan ensimmäiseen yhteiseen kouluvalmennukseemme. Koska kyseessä on jo selvästi aikuisiän puolella oleva tamma, soitin viikko sitten vakiovalmentajalleni Riikalle ja pyysin hänet apuun hiomaan meitä ratsukkona paremmin yhteen tulevia kisaratoja varten - varsinaista ratsukoulutusta ei siis tarvittu, niin kuin yleensä Vanimaan tulevien nuorten hevosten kanssa.

Varpu vietti aamunsa tuttuun tapaan tarhassa muiden samaan aikaan tarhattavien tammojen kanssa. Valmennuksen oli sovittu alkavan kello 13, joten lähdin hakemaan tammaa puolen päivän maissa talliin harjattavaksi. Tarhan portilla minua odotti normaaliin tapaan iloinen Varpu, mutta tällä kertaa kuitenkin huomasin punaisen verinoron valuneen tamman etujalkaa pitkin. Verenvuoto näytti tyrehtyneen jo hyvän aikaa sitten, joten talutin tamman talliin tarkempaa tarkastusta varten. Puhdistin haavan ensin Betadine-vesi-seoksella, jonka jälkeen saatoin jo todeta haavan olevan melko pieni. Arvioin ettei eläinlääkäriä tarvittu näin vähäisen vaivan takia kutsua, ja koska haava oli verenvuodon tyrehtymisestä päätellen alkanut jo umpeutumaan hyvin, en myöskään sitonut haavaa. Päätin kuitenkin jättää päivälle sovitun valmennuksen väliin Varpun osalta ja antaa tammalle pari päivää lepoa varmuuden vuoksi.

Varpu sai jäädä loppupäiväksi varmuuden vuoksi talliin, jonne se sai kaverikseen toisen tamman omasta laumastaan. Se ja Nanna jäivät rauhassa syömään päiväheiniään, kun minä lähdin hakemaan sijaisratsuksi päässyttä Roosaa tarhasta. Tarkistin haavan uudestaan valmennuksen jälkeen ja vielä kertaalleen iltatallin jälkeen, ja näyttäisi siltä että Varpu pääsee jo huomenna normaalisti tarhaan - selvisimme siis onneksi pelkällä säikähdyksellä.

11.05.2016 - Aivan ihanan aurinkoisten päivien inspiroimana päätin jo pari päivää sitten lähteä pitkälle maastolenkille muutamien hevosteni ja tallityöntekijöitteni kanssa, kunhan kaikkien aikataulut antaisivat siihen mahdollisuuden. Saimmekin eilen sovittua maastolenkin tälle iltapäivälle, jonka saatoimme vain toivoa sään pysyvän yhtä kauniina kuin aikaisempina päivinä. Kun heräsin aamulla ja näin täysin sinisen taivaan, aloin lähestulkoon hihkumaan onnesta - maastolenkki saataisiin toteutettua! Olimme sopineet hevostenjaon niin, että ottaisin itse ratsukseni Varpun, Mikko ottaisi pisimpänä alleen 165 cm korkean Vinssin, Elisa nappaisi kulkupelikseen Bambin ja Riikka taas toivoi ratsukseen Soilia, johon hän oli ihastunut valmentaessaan meitä viikko sitten. Puolenpäivän aikoihin aloin tekemään ihmisporukalle eväitä mukaan, jotta voisimme pitää grillikodalla kunnon piknikin. Tämän jälkeen suuntasin talliin, jossa muut harjasivat jo hevosiaan iloisissa tunnelmissa.

Hain Varpun tarhasta, jossa se otti minut vastaan kevyellä hörähdyksellä. Päätin hoitaa tamman Elisan ja Bambin seurassa hoitopuomilla, mihin ei mennyt kauaa, sillä Varpu oli onnistunut pitämään itsensä kiitettävän puhtaana. Tamma nautiskeli kevätauringosta ja saamastaan huomiosta, vaikkei se tapansa mukaan uskaltanut täysin rentoutua. Varustettuani tamman ja liityttyäni muiden seuraan jaoimme eväät satulalaukkuihin, jonka jälkeen saatoimme aloittaa keväisen maastoretkemme. Menomatkalla pidimme vauhdin käynnissä - emme halunneet ruokien lentävän laukuista ulos - ja keskityimme nauttimaan mukavasta seurasta ja selvästi lähellä olevasta kesästä. Varpu sai kulkea jonossa toisena Vinssin perässä, jossa tamma käyttäytyi tapansa mukaan moitteetta. On se vaan fiksu hevonen!

Saavuimme grillikodalle vajaan tunnin matkan jälkeen, jossa hevosten suitset vaihdettiin mukana olleisiin riimuihin, jotta ne eivät joutuisi seisomaan pitkään kuolaimet päässään. Olimme jo aloittamassa omien eväidemme tuhoamista, kun Elisa muisti pienen matkan päässä olevan metsäaukion, jossa hevosetkin voisivat saada maistella ensimmäisiä vihreitä. Ja totta tosiaan, aukiolla oli reilusti syötävää vuodenajan nähden, josta ratsut kyllä nauttivat täysin siemauksin. Kun sekä ihmiset että hevoset oli saatu ruokittua, hevosille vaihdettiin suitset takaisin päähän, satulavyöt kiristettiin ja kotimatka saatettiin aloittaa. Paluumatka sujui vaihdellen käynnin, ravin ja laukan välillä, pääsimmepä ottamaan yhden laukkakilpailunkin hyväpohjaisella pellonreunalla. Varpu ei valitettavasti pärjännyt hevoskokoisia Vinssiä tai Soilia vastaan, mutta Bambia sitkeä ratsuni ei suostunut päästämään ohitseen.

Pääsimme lopulta kotiin kahden ja puolen tunnin matkan jälkeen, jonka jälkeen hevosnelikko sai ansaitsemansa hoitotuokion ratsastajiltaan. Varpu oli ehtinyt hieman hiotakin, joten vein tamman pesukarsinaan ja huuhtelin sen haalealla vedellä. Kuivauksen jälkeen Varpu pääsi takaisin tarhaansa, jossa se meni piehtaroimaan heti irti päästyään - aamupäivän puhtaasta hevosesta ei ollut enää tietoakaan.

Ulkoasu & kuvat © Anniina N. | Taustakuva © Chun Kit To (by-sa 2.0)
Vanima on virtuaalitalli / Vanima is a sim-game stable | Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse