RIP Memorio (k. 30.12.2016)

i. Ainainen oli musta pienhevonen, jolta löytyi säkäkorkeutta 145cm verran. Poikansa Memorion tavoin tämäkin ori oli luonteeltaan hyvin vaisu "kaikki kelpaa"-tyyppi, jonka saattoi antaa isoisoäidille hyvillä mielin taputeltavaksi pelkäämättä mummon löytyvän kohta pihamaalta kaadettuna. Ratsunakin se oli varsin mukiinmenevä, sillä Ainainen suoriutui helppo A-tasoisista radoista hyvillä prosenteilla, saaden erityisesti kehuja hyvästä laukastaan. Ori jätti useimmille 30 jälkeläisestään mustaa väriä ja hyviä askellajejaan, ja pääsääntöisesti orin varsat ovat olleet varsin selväpäisiä tapauksia. Ainainen lopetettiin 25 vuoden iässä vanhuuden tuomien jalkavaivojen vuoksi.

ii. Vanavirta syntyi vahinkovarsana sen emän karattua 11 kuukautta orin syntymää aikaisemmin naapuritilan Uhraus-orin luokse visiitille. Musta, 144cm korkeaksi kasvanut ori osoittautui vanhemmalla iällä erinomaiseksi yleishevoseksi, jolta sujui maatilan töiden lisäksi koulu- ja esteratsastus. Kasvattajan tytär kilpailikin orin kanssa usean kauden ajan aina kun Vanavirta saatettiin päästää tilan töistä irti, ja orin kilpailuista saavuttama maine teki siitä halutun siitosorin yhdessä hyvän luonteen ja kauniin ulkomuodon kera. Nykyään jo 33-vuotiaaksi elänyt ori asustaa edelleen kasvattajansa luona nauttien tilan yksinoikeutetun valtiaan asemasta.

ie. Opeelia oli niin ikään musta pienhevonen, jonka säkäkorkeus ylsi 144 senttimetriin asti. Opeeliaa käytettiin nuorena lähinnä siitostamman tehtävissä, olihan tamma hyvärakenteinen ja siihen aikaan melko harvinaisen värinenkin pienessä pohjoissuomalaisessa kaupungissa. Seitsemänvuotiaana tamma sai neljännen varsansa, jonka vieroituksen jälkeen Opeelia myytiin paikalliseen ratsastuskouluun tuntihevoseksi. Vaikka tamma oli vain peruskoulutettu, se oppi nopeasti uutta ja saavutti pian ratsastuskoulun suosikkihevosen aseman lasten keskuudessa. Opeelia myytiin viimeisen kerran 19-vuotiaana ratsastuskoulun nuorelle oppilaalle, jonka opetusmestarina tamma sai toimia 23-vuotiaaksi asti. Opeelia ehti viettää vielä lähes kymmenen vuotta auvoista oloneuvoksen elämää, ennen kuin se nukkui rauhassa omassa karsinassaan ikiuneen.

e. Hennatar tuli tunnetuksi erittäin hyvänä siitostammana, jonka 12 jälkeläistä olivat lähes poikkeuksetta hyvärakenteisia ja erityisesti hyviä liikkujia. Tammalla itsellään oli erittäin kauniit liikkeet ja se oli hyvä ratsastettava, mutta koska sopivaa ratsastajaa oli vaikea löytää vain 139cm korkealle tammalle, jäivät sen taidot kouluratsastuksen osalta pitkälti käyttämättä. Musta kaunotar ei varsinaisesti omannut kilteintä mahdollista luonnetta, mutta se totteli kuitenkin käskyjä panematta pahemmin vastaan. Hennatar lopetettiin 23-vuotiaana synnytyskomplikaatioiden vuoksi, jonka yhteydessä valitettavasti myöskään vastasyntynyt varsa ei jäänyt eloon.

ei. Eri Viekas oli 146cm korkea musta ori, joka ansaitsi elantonsa ravihevosena. Pienestä koostaan huolimatta Viekas kellotti mukiinmeneviä aikoja, joilla pärjäsi paikallisraveissa palkintosijoillekin asti. Orista ei kuitenkaan koskaan tullut menestynyttä kilpahevosta, mutta mustasta väristä oli apua tammanomistajien mielenkiinnon herättämiseksi. Oria käytettiinkin lähinnä pienhevos- ja ratsujalostukseen, joissa se antoikin osansa periyttämällä värinsä lisäksi hyvää raviaan. Viekas eli nimensä mukaista elämää tehden kepposia aina kun vain sai siihen mahdollisuuden, sillä orin energisyys piti sen jatkuvasti liikkeessä. Ori lopetettiin 19-vuotiaana jalkavamman vuoksi.

ee. Iloittu tuo Muron sukuun pienen väripilkun monien mustien sukulaisten joukkoon vaaleanrautiaalla värityksellään. 140cm korkea tamma syntyi tarkkaan harkitun yhdistelmän tuloksena, sillä Iloitusta kaavailtiin kouluratsua jo ennen tamman syntymää. Ratsukoulutuksen alkaessa kolmevuotissyksynä kasvattaja saattoi huokaista helpotuksesta, sillä Iloittu osoittautui lahjakkaaksi ratsuksi nimenomaan kouluratsastuksessa. Vanhemmalla iällä se pääsikin kilpailemaan jopa helppo A-tasoisissa luokissa, saaden joka kerralla vähintään 65% tuloksen. Iloittu sai eläessään kolme varsaa, joille tamma jätti erityisesti kilttiä luonnettaan - viimeisestä varsasta, Hennattaresta, ei tosin samanlaista enkeliä tullut kuin sisaruksistaan. Iloittu kuoli lopulta vanhuuteen 28-vuotiaana omassa karsinassaan.

06.08.2015 - Murolle on viimeisen kahden kuukauden aikana syntynyt kaksi jälkeläistä, joista en ole aiemmin ehtinyt päiväkirjaan kirjoittaa - korjatkaamme tämä virhe nyt. Kesäkuun kuudes päivä syntyi kauan odotettu tulokas, joka on Muron ja tallimme tamman Maustebasiliskin jälkeläinen. Toivoimme pienhevoskokoista mustaa jälkeläistä, jonka Bambi meille todellakin toimitti! Vanhempien perusteella orivarsa tulee jäämään reilusti pienhevoskokoiseksi, sillä Muro on vain 141cm korkea, eikä Bambikaan ole kuin 2cm korkeampi. Tämä musta hurmuri nimettiin osittain Muron virallisen nimen innoittamana Vaniman Myytiksi, ja se tulee jäämään Vanimaan kasvamaan. Toivottavasti helppo A-tasoiset vanhemmat siirsivät osan geeneistään varsaansa, jotta saisimme vähintään helppo B-tasoisen pienhevosen talliimme jatkamaan vanhempiensa jalanjäljissä. Tällä hetkellä pienokainen väläyttelee ajoittain hienoja liikkeitä, joten saattaa olla että toiveisiin vastattiin tämän varsan kohdalla.

Muron toinen jälkeläinen syntyi eilen. Kyseessä oli jälleen oman tallimme kasvatti, mutta tämä varsa oli laitettu myyntiin jo ennen sen syntymää, sillä onhan meillä Murosta jo Myytti omassa tallissa. Emäksi valikoitui tammamme Eskimiitti, ja näiden kahden yhdistelmästä olisi voinut syntyä jotain todella hauskan väristä - Miina nimittäin on hopeanruunikko tamma. Eilen Miina viimein synnyttikin odotetun jälkeläisensä, joka paljastui rautiaaksi tammavarsaksi. Vaikka erikoisväriä ei saatu, on varsa kaikin muin puolin aivan upea! Ulkomuodoltaan se on kaunis ja luonteeltaan varsa vaikuttaa hyvin uteliaalta ja avoimelta kaverilta. Tulokas nimettiin Vaniman Emmitiksi, ja se tulee matkaamaan Kuuralehtoon kunhan vieroitus on saatu aikanaan tehtyä. Toivotan kuitenkin jo nyt onnea ja menestystä varsan kanssa sen uudelle omistajalle Siurille!

10.01.2016 - Voi kun kaikki hevoset olisivat yhtä helppoja kuin Muro! Ori pääsi muutaman muun Vaniman hevosen kanssa eläinlääkärin uhriksi rokotuksia varten, ja kaksi ennen Muroa hoidettua hevosta järjestivät kumpikin osaltaan melkoisen näytöksen - toinen luuli joutuvansa syödyksi elävältä, kun taas toinen yritti näyttää purukalustoaan niin eläinlääkärille kuin omistajalleenkin. Ja mitä tekee Muro? Tallustelee muina miehinä talliin, nuuhkii hetken ajan lekuria, toteaa tämän olevan tuttu henkilö, ja jatkaa rauhallisena elämäänsä antaen miehen tehdä työnsä. Muista hevosista poiketen Murolla oli vuorossa myös raspaus, joka hoidettiin ennen rokotuksen antamista. Tämä sujui rutiininomaisella varmuudella niin hevoselta kuin lääkäriltäkin, eikä suuria piikkejä löytynyt suusta. Rokotus sujui niin ikään ongelmitta, ja Muro pääsi pian taputusten ja kiitosten saattelemana takaisin tarhaan päiväheiniensä pariin.

05.02.2015 - Räntää, räntää ja lisää räntää... Ja jos ei räntää, niin ihastuttavaa tihkusadetta. Luulisi että helmikuun alussa saisi nauttia kauniista lumisista maisemista ja kevyestä pakkassäästä, mutta luontoäiti on selvästi päättänyt kaataa sellaiset haaveet. Kenttä on ollut niin ikään peilijäässä viimeiset päivät, joten emme sinnekään ole uskaltautuneet hevosten kanssa menemään. Hieman ulkoilutustahan ne saavat tarhailusta ja osa hevosista on innostunut juoksemaan sulana pysyneessä tarhassa enemmänkin, mutta varsinainen ratsastus on jäänyt kyllä turhan vähälle. Murossa tämä ei ole onneksi pahemmin näkynyt, herra kun ei kovinkaan paljon ota kierroksia vapaista, mutta päätin silti että olisi aika lähteä muutaman hevosen kanssa kunnon maastolenkille. Mukaan tulivat Muron lisäksi tammat Tähti, Vienna sekä Miina. Jaoimme hevoset niin, että hyppäsin itse Muron selkään, tallimestarini nappasi ratsukseen Viennan ja kouluvalmentaja Riikka varasi itselleen pikkuisen Miinan, jolloin porukan pisin eli estevalmentajamme Markus sai ratsukseen säkäkorkeudeltaan korkeimman hevosen, eli Tähden.

Lähdimme matkaan kahden aikaan iltapäivällä, jolloin taivas näytti vielä suhteellisen selkeältä. Päätimme kiertää normaalia lenkkiä pidemmän reitin, jotta hevoset saisivat hieman raskaamman työpäivän. Askellaji pidettiin varmuuden vuoksi käynnissä koko matkan ajan, mikä tosin tihkusateen alkaessa kolmen aikaan ei tuntunut enää kovin mukavalta meistä ihmisistä... Hevoset tuntuivat kuitenkin nauttivat kovasti matkastaan, Murokin tarpoi reippaasti eteenpäin porukan kärjessä koko matkan ajan! Aika kului loppujen lopuksi nopeasti mukavassa seurassa - tallille päästyämme kello näytti jo varttia vaille neljää. Hevoset saivat loppuhoitojen aikana eteensä pienet heinäkasat sekä kasan porkkanoita kiitokseksi päivän työstä.